SAK:n hallitus: Työttömyysturva ei parane uusia kassoja perustamalla
SAK:n hallituksen mukaan suomalaisten työttömyysturvaa ei paranneta uusia kassoja perustamalla, vaan parantamalla sosiaaliturvaa ja helpottamalla pätkä- ja silpputyöntekijöiden pääsyä työttömyysturvan piiriin sekä yksinkertaistamalla järjestelmiä. Työttömyysturvaan käytettävät lisäresurssit on suunnattava aitoihin etuusparannuksiin, eikä uusien kassojen perustamiseen, SAK:n hallitus totesi tämänpäiväisessä kokouksessaan.
SAK:n hallitus esittää, että pätkä- ja silpputyöntekijöiden työttömyysturvaa parannetaan kehittämällä soviteltua päivärahaa ja poistamalla lomakorvausten jaksotus.
Sovitellun päivärahan työaikarajaa ja kattoa korottamalla entistä useampi osa-aikatyöntekijä pääsisi työttömyysturvan piiriin, ja osa-aikatyöntekijöiden saaman päivärahan taso paranisi. Lomakorvausten jaksotuksen poiston ansiosta erityisesti määräaikaisten työntekijöiden toimeentulo paranisi työttömyysjaksojen aikana. Lisäksi lomakorvausten jaksotuksen poisto helpottaisi ansioturvan maksamiseen liittyvää byrokratiaa merkittävästi.
Myös jälkeenjäänyttä vähimmäisturvaa on parannettava. SAK on esimerkiksi koko Sata-komitean työn ajan pitänyt esillä työmarkkinatuen ja asumistuen parantamista. Pätkätyöntekijöiden asemaa on parannettu sosiaalitupossa mm. lyhentämällä työssäoloehtoa.
Julkisuudessa esillä ollut uuden nk. Alfa-työttömyyskassan perustaminen ei ratkaisisi työttömyysturvajärjestelmän ongelmia varsinkaan pätkätyöntekijöiden osalta. Työttömyysturvajärjestelmän perusongelmat ovat nimenomaan etuusjärjestelmän monimutkaisuudessa ja heikossa etuuksien tasossa, eikä uuden kassan perustaminen helpottaisi niitä millään tavalla. Alfa-kassan perustamisen kustannukset ovat lisäksi merkittävät, arviolta 250 miljoonaa euroa.
***
Sosiaaliturvan uudistamiseen liittyvät SAK:n tavoitteet löytyvät osoitteesta www.sak.fi/sosiaaliturvauudistus.