Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:lle uusi järjestöpäällikkö…

Uutinen

SAK:lle uusi järjestöpäällikkö

SAK:n hallitus valitsi tämänpäiväisessä kokouksessaan SAK:n uudeksi järjestöpäälliköksi Matti Tukiaisen, joka toimii tällä hetkellä Uudenmaan liiton johtajana.

Matti Tukiaisella (45 v.) on monipuolinen työkokemus erilaisista järjestö- ja yhteiskunnallisista tehtävistä. Hän on työskennellyt mm. kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustajana, Eurooppalainen Suomi -järjestön toiminnanjohtajana sekä SDP:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtajana.

SAK:n palvelukseen Tukiainen siirtyy toukokuun alussa ja järjestöpäällikön tehtävät hän ottaa vastaan 15. kesäkuuta, kun SAK:n nykyinen järjestöpäällikkö Pekka Sarkkinen jää eläkkeelle.

SAK vetoaa kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi

SAK:n hallitus päätti kokouksessaan yhtyä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASK:n kampanjaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi. SAK:n hallitus vetoaakin jäsenliitoihin, että ne osallistuisivat kevään aikana järjestettävään valtakunnalliseen nimienkeräyskampanjaan.

SASK:n kampanjan taustalla on SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen ja arkkipiispa Jukka Paarman viimesyksyinen vetoomus kehitysyhteistyön puolesta. Vetoomuksessa todettiin, että Suomen hallituksen olisi pidettävä kiinni omista periaatepäätöksistään ja nostettava kehitysyhteistyömäärärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.