Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK vaatii nuorille kesätyöpai…

Uutinen

SAK vaatii nuorille kesätyöpaikkoja reiluin työehdoin

Antti Lindtman

Kesäduunarit jäävät lamatalkoiden jalkoihin

SAK käynnistää perinteiset kesäduunariviikkonsa. Tulevat kesäduunarit saavat tietoa työelämän pelisäännöistä ja neuvoja mm. työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista. Kesäduunari-info järjestetään noin sadassa ammatillisessa oppilaitoksessa eri puolilla maata viikkojen 9-15 aikana.

– Taantuma tuntui jo viime vuonna työ- ja harjoittelupaikkojen löytämisen vaikeutumisena, kertoo SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtman.

– Nyt tilanne on vieläkin vaikeampi. Koko yhteiskunnan olisi syytä lähteä mukaan nuorten työllistämistalkoisiin, ettei yksi sukupolvi jää tyhjän päälle työkokemuksen suhteen.

– Kesätöistä saaduilla ansioilla on ollut tapana rahoittaa opintoja, ajokortti ja muita nuoren elämän kannalta olennaisia peruspalikoita, Lindtman muistuttaa.

Antti Lindtmanin mukaan työelämätietoudelle on erityisesti nyt suuri tarve.

– Huonoina taloudellisina aikoina voi työnantajille tulla houkutus polkea nuorten, tietämättömien työntekijöiden etuuksia. Se on kuitenkin täysin väärä ja tuomittava tie.

Työmarkkinoille tulee vuosittain suuri joukko nuoria, joilla ei ole tietoa työelämän pelisäännöistä eikä omista oikeuksistaan.

– Lähtökohtana pitäisi olla se, että nuorella olisi edes tieto, mistä apua ja neuvoja voi kysyä, sanoo Antti Lindtman.

– Vastuu tiedon jakamisesta ei voi olla vain ammattiliitoilla, vaan työelämätietoutta pitäisi olla tarjolla niin oppilaitoksissa, työpaikoilla kuin nuorten kodeissakin.

Kesäduunari-infojen lisäksi nuoret saavat työsuhdeneuvontaa läpi koko kesän SAK:n kesäduunarineuvontapuhelimesta. Maksuttomassa kesäduunaripuhelimessa vastataan kesätyöntekijöiden kysymyksiin ja annetaan neuvoja arkipäivisin toukokuusta lähtien koko kesän ajan.

Tarkemmat tiedot kesäduunarikiertueen oppilaitoksista ja päivämääristä löytyvät oheisesta liitteestä (pdf).