SAK: Työuria pidennetään yhteistyöllä, ei sanelulla
SAK:n mielestä on valitettavaa, että työnantajan joustamattomuus on kaatamassa mahdollisuuden pidentää työuria hallitusti. SAK tavoittelee ratkaisua, jolla turvataan kohtuullinen eläketurva myös nuorille ja varmistetaan työstä pois potkittujen ikääntyneiden toimeentulo.
– Olen pettynyt siihen, että juuri kun olemme raamiratkaisulla palanneet yhteiseen pöytään kantamaan vastuuta Suomen menestymisen eväistä, haluaakin työantaja vain yksipuolisia heikennyksiä palkansaajille. Tämä ei ole omiaan lisäämään luottamusta työmarkkinoilla, pahoittelee SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.
SAK:n hallitus pitää mahdottomana muuttaa radikaalisti ns. työttömyysputkea nyt, kun jopa kokonaisia tuotantolaitoksia suljetaan. Ikääntyneille irtisanotuille uuden työn löytäminen nykyisillä työmarkkinoilla on usein mahdotonta. SAK:n hallitus ei voi hyväksyä, että nämä vuosikymmenien pituisen työuran tehneet ihmiset putoavat mustaan aukkoon työn ja eläkkeen välissä.
Maan hallituksen ohjelmassa todetaan tarve työurien pidentämiselle. SAK on edelleen sitoutunut tähän tavoitteeseen ja on valmis jatkamaan neuvotteluita, mikäli niissä todella haetaan tasapainoista ratkaisua.