Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK, STTK ja Akava: Lisävaroja…

Uutinen

SAK, STTK ja Akava: Lisävaroja työttömyyden hoitoon, ei kiristyksiä ansiotuloveroihin

SAK, STTK ja Akava

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava julkaisivat tänään ehdotuksensa vuoden 2011 talousarvioon. Maan hallitus kokoontuu torstaina ja perjantaina päättämään tulevan vuoden budjetista.

Työvoimapolitiikan määrärahoja on lisättävä, jotta voitaisiin vastata kasvaneeseen työttömyyteen. Erityisenä huolenaiheena ovat nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömät.

Kannanotossaan keskusjärjestöt huomauttavat, että epävarmassa taloudellisessa tilanteessa finanssipolitiikkaa ei pidä kiristää. Julkisiin palveluihin on taattava riittävät voimavarat eikä peruspalveluita saa leikata. Työntekijöiden ansiotuloverotusta ei saa kiristää ja energiaverojen kiristymisen haittavaikutuksia palkansaajakotitalouksille pitää pyrkiä lieventämään.

Lisäksi palkansaajakeskusjärjestöt esittävät lisää määrärahoja koulutukseen, liikennehankkeisiin sekä vuokra-asuntoihin.

Palkansaajakeskusjärjestöjen kannanotto hallituksen budjettiriiheen 19.&#;821120.8.2010

Palkansaajakeskusjärjestöt ehdottavat taloustilanteen johdosta seuraavia asioita valtion vuoden 2011 talousarvioon. Pidemmän aikavälin talouspolitiikkaan järjestöt ottivat kantaa 16.6.2010 Mari Kiviniemen hallituksen ohjelman neuvottelujen yhteydessä (tiedote 16.6.2010).

Finanssipolitiikka

Suomen ja Euroopan taloudet ovat ohittaneet taantuman pohjan ja nousu on käynnistynyt. Työllisyys on kääntynyt nousuun ja kuluttajien luottamus on kohonnut huomattavan korkealle. Talouskasvu on silti yhä epävarmaa, kuten Yhdysvaltojen ennakoitua heikompi kasvu on osoittanut. Epävarmuuden vuoksi finanssipolitiikkaa ei pidä lähteä tässä vaiheessa liikaa kiristämään, eikä kuluttajien luottamusta horjuttamaan. Esimerkiksi julkisia peruspalveluita ei pidä leikata ja niiden tuottamiseen on taattava riittävät voimavarat. Valtion tuottavuusohjelman takia henkilöstöresurssit valtiosektorilla vähenevät, mikä vaikeuttaa palveluvelvoitteen toteuttamista.

Kuntatalouden tilanne on yhä vaikea. Eri kuntien välillä on suuret erot, eikä kunnallisvero ole kasvanut odotusten mukaisesti suuressa osassa kunnista. Valtion on viimekädessä huolehdittava, että kunnilla on riittävät tulot palvelujen tuottamiseen.

Tässä taloustilanteessa palkansaajien ansiotuloverotusta ei pidä kiristää. Ostovoiman, työllisyyden ja talouden ennustettavuuden vuoksi hallituksen on sitouduttava paitsi ansiotasoa vastaaviin valtion tuloverotuksen tarkistuksiin, myös siihen, että valtion verotuksen kautta palkansaajille kompensoidaan mahdolliset sosiaaliturvamaksujen ja kunnallisverojen korotukset.

Palkansaajakotitalouksien energiaverojen kiristymisen haittavaikutuksia pitää pyrkiä lieventämään.

Työvoimapolitiikka

Työvoimapolitiikan määrärahoja on lisättävä kasvanutta työttömyyttä vastaavasti. Työvoi-mapolitiikassa on erityisesti huomioitava kasvanut nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys. Val-tiovarainministeriön budjettiehdotuksessa työvoimapolitiikan rahoituksessa on vähennystä noin 60 miljoonaa euroa verrattuna vuoden 2010 lopulliseen tasoon. Määrärahojen taso on palautettava.

Nuorille suunnatun työllistämissetelin, eli ns. Sanssi-kortin jatkamista vuonna 2011 on harkittava työllisyystilanteen ja saatujen kokemusten mukaan. Nuorten työllistämistoimet (mm. palkkatuki) on ulotettava täysimääräisesti myös yli 25-vuotiaisiin vastavalmistuneisiin, jotta myös korkeasti koulutetut valmistuvat nuoret pääsevät tehostettujen toimien piiriin. Työvoimakoulutuksen koulutustarjontaa on yksilöllistettävä. Uusien innovatiivisten työvoimakoulutushankkeiden käyttöönottoa on edistettävä ja niille myönnettävä rahoitusta. Hallintorajat ylittävä rahoitus on mahdollistettava.

Työhallinnon on tarkistettava, ettei työllistämistoimissa ja työvoimakoulutuksessa syrjitä ikääntyneitä. Työ- ja elinkeinotoimistoille on varmistettava riittävät henkilöstöresurssit. Lisäpäivien piirissä oleville on tarjottava tehostetusti työllistymistä edistäviä palveluja, kuten sosiaalitupossa on sovittu.

Toisin kuin VM esittää, valtion on jatkettava lomautuspäivärahojen rahoitusta myös vuonna 2011.

Koulutuspolitiikka

Palkansaajien omaehtoiseen aikuiskoulutukseen on panostettava AKKU-työryhmän esitysten mukaisesti. Rahoitusta on suunnattava siihen, että erityispätevyyksiä voidaan suorittaa niin omaehtoisena koulutuksena kuin työvoimapoliittisenakin koulutuksena.

VM:n budjettiehdotukseen ei sisälly Opetus- ja kulttuuriministeriön esitystä tutkintoa vailla olevien aikuisten opiskelijamaksujen poistamisesta. Uudistus toteutettaisiin koulutuksen järjestäjille myönnettävillä opintosetelityyppisillä avustuksilla ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittamiseen. Tutkintomaksujen poistaminen tutkintoa vailla olevilta aikuisilta on sovittava budjettiriihessä.

Maan hallituksen tulee sitoutua yliopistojen perusrahoituksen lisäämiseen Tutkimus- ja innovaationeuvoston esitysten mukaisesti.

Elinkeino- ja liikennepolitiikka

Hallituksen on jatkettava pitkäjänteisesti sovittujen liikennehankkeiden toteuttamista. Seinäjoki–Oulu-radan sekä pääkaupunkiseudun ratahankkeiden riittävä rahoitus on ehdottomasti varmistettava. Näitä hankkeita ei pidä rahoittaa liikenneväylien kunnossapidosta leikkaamalla.

Suomalaisen meriteollisuuden tulevaisuus on turvattava. Suomalaiset telakat eivät saa olla heikommassa kilpailuasemassa muiden maiden telakoihin nähden. Laivanrakennuksen innovaatiotukea pitää tässä tilanteessa jatkaa.

Asuntopolitiikka

Asuntojen kokonaistuotanto jää edelleen alle pitkän aikavälin tarpeen. Vuokra- ja omis-tusasuntotuotannon lisäämiseen on tarvetta kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena tulisi olla tuetun asuntotuotannon nostaminen 15 000 asuntoon vuodessa. Palkansaajakeskusjärjestöt ovat huolissaan asuntomarkkinoiden epätasapainosta ja sen seurauksista kansantalouden kehitykseen. Huonosti toimivat asuntomarkkinat heikentävät palkansaajien ostovoimaa ja haittaavat alueellista liikkuvuutta.