Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK perustaa aluepalvelu-&…

Uutinen

SAK perustaa aluepalvelu-<br>keskuksen Lahteen (13.11.2000)

SAK:n hallitus päätti tämänpäiväisessä kokouksessaan perustaa uuden alue-palvelukeskuksen Lahteen vuoden 2001 syksyllä. Lahteen sijoittuvasta keskuk-sesta tulee Hämeen aluepalvelukeskus ja samalla nykyisen Tampereella sijait-sevan aluepalvelukeskuksen nimi muutetaan Pirkanmaan aluepalvelukeskuk-seksi. Uuden aluejohtajan paikka laitetaan sisäiseen hakuun keväällä 2001.

Uusi Hämeen aluepalvelukeskus kattaa kaksi maakuntaa, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen. Alueella on yhteensä 170 000 työssäkävijää ja 80 000 SAK:laista, jotka toimivat yli 200 ammattiosastossa. Alueen SAK:laisista noin 44 000 asuu Päijät-Hämeessä ja noin 36 000 Kanta-Hämeessä. Uuden Pirkan-maan aluepalvelukeskuksen piiriin jää puolestaan noin 200 000 työllistä ja 95 000 SAK:laisten ammattiliittojen jäsentä.

Hämeen aluepalvelukeskuksen alueella sijaitsee myös kahdeksan ammattiliit-tojen aluetoimistoa, neljä Lahdessa ja neljä Hämeenlinnassa.

Tällä hetkellä SAK:lla on 13 alueellista palvelukeskusta eri puolilla Suomea ja ne kattavat 15 työvoima- ja elinkeinokeskuksen toiminta-alueet. SAK:n alueelli-seen organisaatioon kuuluu myös 20 maakuntaryhmää sekä 153 ammatillista paikallisjärjestöä.

Lisätietoja:
Järjestöpäällikkö Pekka Sarkkinen, puh. (09) 7721 420