Reilut pelisäännöt ovat kesäduunarin oikeus
SAK haastaa koulut ja kodit mukaan työelämätietouden talkoisiin
SAK käynnistää perinteiset kesäduunariviikkonsa. Tulevat kesäduunarit saavat tietoa työelämän pelisäännöistä ja neuvoja mm. työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista. Kesäduunari-info järjestetään noin sadassa ammatillisessa oppilaitoksessa eri puolilla maata viikkojen 9-14 aikana.
– Kesätöiden saaminen on vaikeutunut yleisen taloudellisen tilanteen heikkenemisen myötä, mutta kesäduunareita tarvitaan edelleen loma- ja sesonkiapuna, sanoo SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtman.
– Olivat ajat miten huonot tahansa, täytyy kesätöissä noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muissakin työsuhteissa.
Antti Lindtmanin mukaan työelämätietoudelle on suuri tarve. Nuorilla ei ole käsitystä omista oikeuksistaan, eikä myöskään tietoa siitä, mistä apua voisi saada.
– Tietoa jakamaan pitäisi valjastaa niin koulut kuin koditkin. Ammattiyhdistysliikkeen vierailut oppilaitoksissa eivät riitä kattamaan kaikkea sitä tiedontarvetta, joka nuorilla on työelämään siirtyessään.
– Liian usein tietoon tulee tapauksia, joissa nuorille työntekijöille maksetaan liian huonoa palkkaa tai ei esimerkiksi makseta ilta- ja viikonloppulisiä. Nuoret eivät välttämättä tiedä, kenen puoleen tällaisissa ongelmatilanteissa tulisi kääntyä.
Kesäduunari-infojen lisäksi nuoret saavat työsuhdeneuvontaa läpi koko kesän SAK:n Kesäduunarineuvontapuhelimesta. Maksuttomassa Kesäduunaripuhelimessa vastataan kesätyöntekijöiden kysymyksiin ja annetaan neuvoja arkipäivisin toukokuusta lähtien koko kesän ajan.
Tarkemmat tiedot Kesäduunarikiertueen oppilaitoksista ja päivämääristä
Kesäduunaripuhelin touko-elokuussa: 0800 179 279