Nuorilla omat tavoitteet työehtosopimusneuvotteluihin: Pysyvät työsuhteet, yhteiskuntatakuu ja työssäoppiminen (3.1.2000)
Toistaiseksi voimassaolevien työsuhteiden solmimista on SAK:n nuorisovaliokunnan mielestä tuettava ja kannustettava kaikin keinoin. Myös tarpeetonta ja perusteetonta työsuhteiden pätkimistä ja ketjuttamista tulisi rajoittaa lailla. Näin vaativat SAK:n nuoret, jotka ovat listanneet omat, nuoria työntekijöitä koskevat tavoitteensa työehtosopimus- neuvotteluja käyville ammattiliitoille.
SAK:n nuorten mukaan mitkään tutkimukset eivät vahvista väitettä, että epätyypilliset työsuhteet olisivat nuorten keskuudessa erityisen haluttuja. Pikemminkin päinvastoin: kun nuori vakiintuu, asettuu aloilleen ja perustaa perheen, toistaiseksi voimassaoleva työsuhde on kiistatta tavoitelluin työsuhteen muoto. Niin sanotut epätyypilliset työsuhteet (osa-aikainen, määräaikainen, tarvittaessa työhön kutsuttava jne.) ovat kuitenkin vallanneet tilaa työmarkkinoilta ja tilastojen mukaan jopa yli puolet nuorten uusista työsuhteista on pätkätöitä.
Myös ns. pakkokoulutusjärjestelyt tulisi SAK:n nuorten mielestä poistaa. Nuorisotyöttömyyden ollessa korkeimmillaan ( yli 30%) valtiovalta halusi oli aktivoida ja motivoida nuoria hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen. Silloin päätettiin, että alle 25-vuotias ei ole oikeutettu työmarkkinatukeen, mikäli hänellä ei ole ammatillista koulutusta. Tällöin työtön, kouluttamaton nuori putosi tukijärjestelmien piiristä ja työttömyystilastoista.
Nykyinen järjestelmä olisi SAK:n nuorten mukaan korvattava ns. yhteiskuntatakuulla. Siinä jokaiselle alle 25-vuotiaalle tarjotaan kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta vaihtoehtoisia ja mielekkäitä sekä nuoren omia urasuunnitelmia tukevia työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikkoja. Tämä edellyttää työvoimaviranomaisilta entistä vahvempaa panostusta ammatinvalinnanohjaukseen sekä oppilaitosten opintojenohjauksen resurssien lisäämistä.
Työssäoppiminen – avain työelämän pelisääntöihin.
Kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin liitetään syksyyn 2001 mennessä puolen vuoden työssäoppimisjakso. Uudistuksella pyritään siihen, että nuorella olisi työmarkkinoille tullessaan mahdollisimman laajat perusvalmiudet työn tekemiseen.
Ongelmaksi saattaa SAK:n nuorten mukaan kuitenkin nousta työssäoppimispaikkojen löytyminen kaikille niitä tarvitseville. Ennen järjestelmän käynnistämistä onkin varmistettava, että jokaiselle nuorelle löytyy vaatimukset täyttävä työpaikka mahdollisimman läheltä koti- tai opiskelupaikkakuntaa. On myös muistettava, että työssäoppijat eivät voi korvata palkattua työvoimaa.
Lisätietoja: nuorisosihteeri Eija Tanninen, puh. (09) 7721 412