Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Merenkulun lisätuki edellyttää…

Uutinen

Merenkulun lisätuki edellyttää vastaantuloa myös varustamoilta

Viialainen: Merenkulun lisätuki edellyttää vastaantuloa myös varustamoilta.

SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen Kemianliiton ja Suomen Pesuteollisuusliiton seminaarissa:

Hallitus sopi budjettiriihessä, että matkustajaalustukea tarkastellaan syksyn aikana. Myös tonnistoveron muutostarpeet ovat valtiovarainministeriössä harkinnan kohteena. Uudelleenarviointi onkin todella tarpeen, sillä m/s Cinderellan siirto Ruotsin lipun alle syyskuun alusta ja Finnjetin yt-neuvottelut osoittavat, että koko merenkulkuala Suomessa ja sen mukana tuhannet työpaikat laivoilla sekä alihankinnoissa ovat vaarassa.

SAK on toistuvasti yhdessä muiden työmarkkinajärjestöjen kanssa vaatinut kilpailuedellytysten tasoittamista Ruotsin kanssa sekä tonnistoveron muuttamista toimivaksi, joka takaisi laivojen pysymisen Suomen lipussa. Hallitus on nyt ainakin harkitsemassa vastaantuloa varustamoihin nähden. Tätä edellyttää myös hallitusohjelma, jonka mukaan suomalaisen alustonniston kilpailukyky suhteessa tärkeimpiin kilpailijamaihin pyritään turvaamaan.

Liikenne- ja viestintäministeriössä tehtyjen selvitysten mukaan laivojen ulosliputus tulee suomalaiselle yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin merenkulun tuen nostaminen EU:n sallimalle ja jo Ruotsissa käytössä olevalle tasolle. Siksi hallituksen selvitysten tulee johtaa konkreettisiin päätöksiin, joilla merenkulkualan tulevaisuus Suomessa taataan.

Mutta myös varustamoilta on vaadittava aitoa vastaantuloa, jos yhteiskunnan tukea niille lisätään. Merimiesten työpaikkojen säilyttämisen lisäksi kyse on siitä, että varustamojen tulee suunnata hankinnat ja palvelujen ostot ensi sijassa kotimaahan. Lisätuen tulee edesauttaa uusia laivatilauksia suomalaisilta telakoilta ja sitä, että elintarvikkeet, pesulapalvelut ja muut hankinnat suoritetaan Suomesta.

Merenkulkualalla tarvitaan nyt laajempi, pitkäjänteinen kokonaisratkaisu, jossa molemmin puolin, sekä valtion että varustamojen puolelta, tapahtuu aitoa vastaantuloa. Varustamojen omistajien tulee ymmärtää, että lisätukea tuskin voidaan pitää perusteltuna, mikäli samaan aikaan alihankintoja siirretään ulkomaille, esimerkiksi Viroon tai yhtiöistä jaetaan ylisuuria osinkoja, jotka vaarantavat aluskannan tarvittavaa uusimista.