Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Lauri Lyly: Laaja sopimusratka…

Uutinen

Lauri Lyly: Laaja sopimusratkaisu olisi tarpeellisempi kuin koskaan

Lauri Lyly

SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mielestä nykyisessä talous- ja työllisyystilanteessa laaja sopimusratkaisu olisi tärkeämpi kuin koskaan aikaisemmin. Hänen mukaansa alkaneella liittokierroksella järjestön tavoitteena on saada kaikille SAK:n sopimusaloille asiallinen työllisyyttä ja ostovoimaa tukeva työmarkkinaratkaisu ja se, että kriisin varjolla aiotut työehtosopimusten heikennykset torjutaan.

– Laajempaa useampia aloja koskevaa sopimusratkaisua kannattaa vieläkin hakea, vaikka Metalliliitto ja Teknologiateollisuus pääsivät viime viikolla neuvottelutulokseen omissa neuvotteluissaan. Eri sopimusalojen pitäisi nyt pyrkiä siihen, että ne tekisivät omissa pöydissään sopimuksia, jotka päättyisivät yhtä aikaa teknologiateollisuuden sopimuksen kanssa, Lyly totesi tiistaina SAK:n työmarkkinaseminaarissa Hämeenlinnassa.

Lylyn mukaan pitkällä noin kolmen vuoden sopimuksella luotaisiin ennustettavuutta niin talous-, työllisyys- kuin ostovoimakehitykseen.

Maan hallituksen tulisi hänen mukaansa kaikin tavoin edesauttaa sopimuskierroksen aikaansaamista. Hallituksen ei pitäisi kiristää palkkaverotusta lähivuosina ja sen tulee kompensoida työttömyysvakuutusmaksun korotus joko verotuksella ja/tai lomautettujen työttömyysturvaa rahoittamalla.

– Lisäksi valtion toimet kuntatalouden tukemisessa ja työllisyysinvestoinneissa auttavat kierroksen maaliin saattamisessa, sanoi Lyly.

Pitkäjänteisempää ja työllisyyttä edistävää omistajapolitiikkaa valtiolle

Ajankohtaisesta valtion omistajapolitiikasta Lyly totesi, että valtion omistajuus on monessa tapauksessa elinkeinopoliittisesti ja työllisyyden kannalta hyvin perustelua. Hänen mielestään omistajuus on myös perusteltua esimerkiksi uusien kasvu- ja työllisyysmahdollisuuksien luomiseksi.

– Aktiiviseen omistajapolitiikkaan tarvitaan selkeitä pelisääntöjä ennen uusia myyntejä tai myyntivaltuuksien hankkimista. Valtion omaisuutta ei pidä myydä esimerkiksi veronalennusten maksamiseksi. Sen sijaan valtion tulee olla kärsivällinen omistaja. Tuottoa on haettava pitkällä aikavälillä, ei neljännesvuositarkastelulla. Taloudellisen tuloksen ohella on kiinnitettävä huomiota myös yhteiskunnalliseen tulokseen eli käytännössä työllisyyteen, totesi Lyly.

– Taloustaantuman oloissa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että omistajan tahto työpaikkojen säilymiseen Suomessa ilmaistaan selkeästi, SAK:n puheenjohtaja linjasi.