Lauri Ihalainen valittiin kolmannelle kaudelle (29.05)
Tuire Santamäki-Vuori SAK:n valtuuston puheenjohtajaksi
SAK:n edustajakokous valitsi tiistaina 29.5. yksimielisesti Lauri Ihalaisen (54) järjestön puheenjohtajaksi uudelle viisivuotiskaudelle. Ihalainen on ollut SAK:n puheenjohtaja vuodesta 1990; SAK:ssa hän on toiminut myös nuorisosihteerinä, järjestösihteerinä ja vuodesta 1984 SAK:n sihteerinä. Ammatiltaan Lauri Ihalainen on kirvesmies.
Kolmatta kauttaan aloittaessaan Lauri Ihalainen on SAK:n pitkäaikaisin puheenjohtaja. Ennen Ihalaista pitkäaikaisimpia puheenjohtajia SAK:n historiassa ovat olleet ovat olleet Pertti Viinanen (1981-1990), Niilo Hämäläinen (1966-74) ja Eero A. Wuori (1937-45). Toistaiseksi ainoana SAK:n puheenjohtajan tehtävästä eläkkeelle on jäänyt Pekka Oivio (1974-1981).
SAK:n hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa FK Pekka Ahmavaara (57). Ahmavaara on toiminut SAK:n johtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 1996. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. suomalaisten palkansaajajärjestöjen edustuston johtajana Brysselissä sekä SAK:n hallinto- ja kehittämisosaston päällikkönä.
Hallitukseen valittiin yhteensä 25 varsinaista jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä 25 yleisvarajäsentä. Uusina hallitukseen valittiin Viestintäliiton puheenjohtaja Pertti Raitoharju, AKT:n puheenjohtaja Timo Räty, Postiliiton puheenjohtaja Esa Vilkuna, Palvelualojen ammattiliitto PAMin II varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen, Rakennusliiton liittosihteeri Mauri Kivistö sekä Metallin tasa-arvosihteeri Anja Oksa. KTV:stä hallitukseen tulevat edustajiston kokouksessa 5.6. valittavat toimialajohtajat.
Järjestäytymiskokouksessaan uusi hallitus valitsi SAK:n kansainvälisen osaston päälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi VTM Marjaana Valkosen (49). Kehittämispäällikön tehtävästä kansainvälisen osaston johtoon nouseva Valkonen on työskennellyt SAK:ssa vuodesta 1979. Tänä aikana hän on toiminut myös järjestön historioitsijana, suunnittelupäällikkönä sekä hallinto- ja kehittämisosaston päällikkönä.
SAK:n valtuuston puheenjohtajaksi valittiin KTV:n II puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori (48). Kauppatieteiden tohtori Tuire Santamäki-Vuori noussee KTV:n edustajiston kokouksessa kesäkuun alussa järjestön puheenjohtajaksi. Valtuuston varapuheenjohtajiksi valittiin Ritva Karjalainen-Huusko (PAM) ja Jarmo Kallio (Metalli). Valtuuston varapuheenjohtajana jatkava Karjalainen-Huusko on Osuuskauppa Pee Ässän pääluottamusmies Kuopiosta, Jarmo Kallio puolestaan Masa Yardsin Turun telakan pääluottamusmies. Puheenjohtajien lisäksi valtuustoon valittiin 119 varsinaista jäsentä sekä kullekin kaksi varahenkilöä.