Kolmikantaista työelämän kysymysten valmistelua jatkettava ja syvennettävä
SAK:n valtuuston päätöslausuma 17.5.2008
SAK:n jäsenliitot pystyivät liittokierroksella neuvottelemaan kohtuulliset sopimukset. Tuleviin sopimuskierroksiin SAK ja sen jäsenliitot valmistautuvat sisäistä yhteistyötä tiivistäen sulkematta pois mitään sopimusmallia.
Myönteisen työllisyyskehityksen ja palkansaajien kestävän ostovoiman turvaamiseksi tarvitaan jatkossakin talous-, työllisyys- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittamista. Kolmikantaista valmistelua työelämää koskevissa kysymyksissä tulee jatkaa ja syventää. Aikuiskoulutuksen uudistaminen, työntekijöiden ja työpaikkojen parempi kohtaaminen sekä työntekijöiden muutosturvan parantaminen edellyttävät aitoa yhteistä valmistelua. Globaali talous ja ikääntymisen haasteet lisäävät tarvetta kansallisen yhteisymmärryksen etsimiseen.
Määrä- ja osa-aikaisten sekä vuokratyöntekijöiden asemaa on parannettava määrätietoisella ohjelmalla. Monista ay-liikkeen viime vuosina aikaan saamista parannuksista huolimatta pätkätyöntekijöiden elämä on edelleen epävarmaa. Työttömyysturvan epäkohdat, muutosturvan puute, koulutusmahdollisuuksien vajavaisuus sekä esimerkiksi kunta-alalla ja vuokratyössä korkeat määräaikaisten työsuhteiden määrät on korjattavissa käytännön toimilla. Hallituksen on otettava vastuuta pätkätyöntekijöistä kohdentamalla veronkevennykset suurituloisten omistajien sijasta pienipalkkaisille palkansaajille ja muille pienituloisille. SAK:n valtuusto odottaa, että työnantajat ja Suomen hallitus ottavat haasteen vastaan ja ryhtyvät kolmikantaisesti toimiin. Myös työmarkkinajärjestöt voivat omilla toimillaan – muun muassa poolimalleja kehittämällä – lisätä kokoaikaisten ja vakituisten työsuhteiden määrää.
SAK:n valtuusto tuomitsee jyrkästi hallituksen aikeet vähentää työsuojelupiirien henkilöstön määrää valtion tuottavuusohjelman varjolla. Työelämä on muuttunut voimakkaasti viime vuosina. Henkisen työsuojelun tarve, työvoiman liikkuvuuden voimakas kasvu, vuokratyövoiman käyttö, harmaan talouden torjunta ja kiivaan työtahdin aiheuttama työtapaturmien lisääntyminen ovat lisänneet työsuojelupiirien työtä ja tarvetta. Kiristyvässä kilpailussa ei saa antaa työnantajille avointa valtakirjaa kilpailla työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden kustannuksella. Päinvastoin, työsuojelupiirien toimintakyvystä ja voimavaroista on huolehdittava siten, että nykyiset ja uudet tehtävät voidaan hoitaa tehokkaasti ja ennaltaehkäisevästi.
Puun saatavuuden turvaamiseksi on tarpeen uudistaa metsäverotusta siten, että kiinteistöverotus laajennetaan metsätalousmaahan. Lisäksi yksityismetsätalouden erilaisten tukimuotojen sekä neuvontaorganisaatioiden toimivuus on selvitettävä siten, että päällekkäisyyksiä vähennetään. Neuvonnan ja tukimuotojen toimivuuden arviointikriteereiksi on asetettava riittävän puunsaannin turvaaminen.
Syksyn kuntavaaleissa valitaan jokaiseen Suomen kuntaan päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Heidän linjauksensa vaikuttavat keskeisesti palkansaajien arkeen ja työssäkäynnin edellytyksiin. Kuntavaaleissa on kyse siitä, miten järjestetään lasten päivähoitopaikat, turvataan koulutus ja liikenneyhteydet sekä miten huolehditaan terveys- ja vanhuspalvelujen riittävyydestä ja laadusta. Ulkoistaminen ja peruspalveluiden kaupallistaminen ei saa olla itsetarkoitus. Kuntien rooli kohtuuhintaisen vuokra-asumisen turvaamisessa on myös merkittävä. Jokainen annettu ääni on tärkeä.