Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kolmelle SAK:n sopimusalalle p…

Uutinen

Kolmelle SAK:n sopimusalalle palkantarkistus

Kuva: Pekka Salonen.

Voimassa olevan tulopoliittisen sopimuksen ansiokehitystarkastelu on valmistunut. Ansiokehityksen tasaisuutta varmentanut ratkaisulautakunta on antanut ratkaisunsa aloista, joista työmarkkinakeskusjärjestöt pyysivät erillisiä päätöksiä.

Lautakunnassa tehtyjen selvitysten perusteella SAK:n sopimusaloista kolmelle suoritetaan palkkojen ylimääräinen tarkistus, joka tulee voimaan viimeistään seuraavan sopimuskorotuksen yhteydessä.

Ratkaisulautakunta päätti palkantarkistuksista seuraaville sopimusaloille:

– Kemianliiton pesula-ala (0,6 %),
– Palvelualojen ammattiliiton PAM:in kuvanvalmistamoala (0,8 %)
– Rautatievirkamiesliiton korkeakoulututkinnon suorittaneita sekä tutkimus-, suunnittelu- ja hallinnollisia tehtäviä koskeva työehtosopimus (0,3 %).

Tarkastelun kautta ylimääräisen korotuksen saaneiden alojen määrä oli aiempiin tarkasteluihin verrattuna vähäinen.

– Osasyynä tähän oli se, että suuri osa (16) palkantarkistusvaatimuksista koski sopimusaloja, joista työnantajilla ei ollut esittää tyydyttävää tilastoaineistoa. Näin oli siitä huolimatta, että tulopoliittiseen sopimukseen yhtyminen jo sinänsä olisi edellyttänyt ansiokehitystarkasteluun sopivien tilastojen olemassaoloa ja tilastojen valmistamisesta oli sovittu osapuolten kesken, eräissä tapauksissa jopa työehtosopimuksin. Ansiokehitystarkastelu menettää merkitystään, jos perustellut palkantarkistusesitykset kaatuvat jo siihen, että työnantaja laiminlyö vastuunsa ja velvoitteensa, toteaa SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara.

Lautakunnassa ratkaistavana oli 41 sopimusalaa. Näin 27 koski SAK:n jäsenliittoja.