Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ihalainen: Hallituksen terhist…

Uutinen

Ihalainen: Hallituksen terhistäydyttävä harmaan talouden torjunnassa

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen

Käännetty arvonlisävero otettava vakavaan harkintaan

– Työ harmaan talouden torjumiseksi on hiipumassa eikä asiassa ole edetty aikataulun mukaisesti. Hallituksen vuosille 2006&#;82112009 hyväksymän, neljännen asiaa koskevan ohjelman asianmukainen toteutuminen edellyttää sisäasiainministeriöltä ripeämpiä toimia, vaatii SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.

– Alku näytti lupaavalta. Saimme tilaajavastuulain ja sitä täydentävän järjestöjen sopimuksen. Lisäksi verolainsäädäntöön tehtiin muutoksia, joilla mahdollistettiin ulkomailta tulevien työntekijöiden lyhyiden työkeikkojen verottaminen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hallituksen kiinnostus harmaan talouden torjuntaa kohtaan on vähentynyt, toteaa Ihalainen.

Käännetty arvonlisävero otettava harkintaan

Viime aikoina on julkisuudessa keskusteltu niin sanotun käännetyn arvonlisäveron käyttöönotosta harmaan talouden riskialoilla, mm. rakennusalalla. Käännetyssä arvonlisäverojärjestelmässä arvonlisäveron maksusta huolehtisi hankkeen pääurakoitsija. Nykyjärjestelmän mukaan arvonlisäveron maksaa urakointiketjun lopussa oleva aliurakoitsija.

Aliurakointi on lisääntynyt monella alalla. Aliurakkaketjuissa on valitettavan runsaasti harmaan talouden harjoittajia, jotka mm. kertakäyttöyhtiöitä hyväksikäyttäen eivät koskaan maksa omia verojaan. Pääurakoitsijat vähentävät siten yhä enemmän sellaista arvonlisäveroa, jota kukaan ei maksa.

Työministeri Tarja Cronberg on halunnut selvittää, voitaisiinko järjestelmä ottaa Ruotsin, Saksan ja eräiden muiden EU-maiden tapaan käyttöön myös Suomessa. Lauri Ihalainen kannattaa selvityksen tekemistä.

– SAK suhtautuu käännettyyn arvonlisäveroon myönteisesti. Erityisesti aloilla, joissa on pitkiä alihankintaketjuja, käännetty arvonlisäverovelvollisuus mahdollistaisi verojen tehokkaan perimisen ja lisäisi verokertymää, sanoo Lauri Ihalainen.