Hae SAK:n kulttuuriapurahaa elokuun aikana

SAK:n kulttuuriapurahoja vuodelle 2022 voi hakea elokuun 2021 aikana. Hakuaika päättyy 31. elokuuta.
30.07.2021 07:15
SAK
Kuva: Marjaana Malkamäki

Kulttuuriapurahoja voivat hakea kaikki SAK:laisten ammattiliittojen yksityiset jäsenet ja harrastajaryhmät. Apurahoilla tuetaan ensisijaisesti taidepainotteisia kulttuuriharrastuksia. Viime vuonna tukea myönnettiin esimerkiksi valokuvanäyttelyn pitämiseen, perinneveneen kunnostukseen, valokuvauksen työvälineiden hankintaan, lastenkirjan kirjoittamiseen ja historiahankkeeseen.

SAK:n kulttuurirahasto on Kansan Sivistysrahaston erikoisrahasto. KSR on yksityinen säätiö, joka toimii läheisessä yhteistyössä ammattiliittojen ja työväenjärjestöjen kanssa. Sen toiminnan tarkoituksena on tukea apurahoin ja tunnustuspalkinnoin yhteiskunnallisesti suuntautunutta kulttuuri- ja sivistystyötä, tutkimusta, opiskelua ja valistustoimintaa.

KSR:n säätiön yhteydessä on myös monen ammattiliiton omia rahastoja. Ammattiliittojen jäsenillä on mahdollisuus hakea apurahoja omien liittojensa kulttuuri- ja opintorahastoista.

SAK:n ja ammattiliittojen apurahoja voi hakea KSR:n nettisivujen kautta. Haku alkaa 1.8. ja päättyy 31.8.2021.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.