Euroopan ay-liike haluaa vastuullisen eurooppalaisen talousmallin
(SAK, STTK, Akava) Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen ylin päättävä elin, Euroopan ay-keskusjärjestön ETUCin kongressi hyväksyi tänään Ateenassa toimintaohjelman alkavalle nelivuotiskaudelle. Ay-liike aikoo puolustaa julkista sektoria, vastustaa kohtuuttomia leikkauksia, edistää uusien työpaikkojen syntyä ja valvoa työntekijöiden etua työsuhteen muodosta riippumatta.
Ammattiyhdistysliikkeen projektina pitkään ollut sosiaalinen Eurooppa on ajettu talouskurimuksessa sivuraiteelle. Ihmisten oikeudet ovat joutuneet väistymään, kun Eurooppaa on rakennettu talouden ehdoilla, ETUC katsoo.
Leikkauksiin perustuvan talouspolitiikan sijaan ay-liike haluaa olla mukana rakentamassa vastuullista eurooppalaista talousmallia. Palkat ovat kasvun moottori, eivät este, ETUC muistuttaa. Työehtojen ja palkkojen polkumyyntiä ja niistä seuraavaa epäreilua kilpailua ay-liike haluaa kitkeä etenkin vuoropuhelussa työnantajien kanssa.
Kongressin asialistaa hallitsi talous- ja työllisyyskriisi. Monien mielestä ongelmat ovat laajentuneet Euroopassa jo poliittiseksi kriisiksi, kun tyytymättömyys kanavoituu äärioikeiston kannatuksen nousuun. ”Ateenan manifestissa” ETUC jäsenjärjestöineen torjuukin pontevasti muukalaisvihamielisyyden.
Muita toimintaohjelmassa mainittuja asioita olivat muun muassa työntekijöiden aseman huomioiva oikeudenmukainen siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan, lakko-oikeuden puolustaminen kaikkialla Euroopassa ja työsuojelu työaikakysymykset mukaan lukien.
Nainen eurooppalaisen ay-liikkeen ykköstehtävään
ETUCin uudeksi pääsihteeriksi kongressissa valittiin ranskalainen Bernadette Ségol. Palvelualojen eurooppalaisesta liitosta UNI-Europasta ETUCiin siirtyvä Ségol on ensimmäinen nainen sihteeristön johdossa. ETUCin hallituksen puheenjohtajana ruotsalaista Wanja Lundby-Wediniä seuraa Ignacio Fernández Toxo Espanjan CCOO:sta.
Vuonna 1973 perustettuun ETUCiin kuuluu 83 eurooppalaista työntekijäkeskusjärjestöä 36 maasta sekä 12 sektorikohtaista eurooppalaista liittoa. Suomalaiset jäsenjärjestöt ovat SAK, STTK ja Akava.