Eläkkeiden ja työttömyysturvan heikennykset eivät ole ratkaisu työurien pidentämiseen
Työuraneuvottelut loppusuoralla
– Työnantajapuoli tavoittelee työuraneuvotteluissa osa-aikaeläkkeen lopettamista, ikääntyvien irtisanottujen työttömyysturvan heikentämistä sekä käytännössä eläkeiän nostamista. Ne eivät ole ratkaisu työurien pidentämiseen eikä SAK niihin suostu, sanoo SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.
Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut työurien pidentämisestä ovat ratkaisuvaiheessa. Järjestöjen tehtävänä on löytää vuoden loppuun mennessä keinot, joilla työuria pidennetään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.
– Varsinaisiin eläkeuudistuksiin ei ole tarvetta, koska jo aiemmin tehdyt uudistukset sekä sosiaalitupossa sovitut toimenpiteet toteuttavat kolmen vuoden tavoitteesta valtaosan. Nyt tarvitaankin toimia, joilla työelämää parannetaan niin, että ihmiset pysyvät työkykyisinä eläkeikään saakka, Lyly painottaa.
Yksi tärkeimmistä työuria pidentävistä toimista on mahdollistaa nuorten pääseminen työn syrjään kiinni. Yksi keino on uudistaa osa-aikalisä siten, että ikääntyvän osa-aikatyöhön siirtyvän tilalle voidaan palkata nuori vasta valmistunut työtön. Sen lisäksi kaikki peruskoulun päättävät nuoret on otettava joko ammatilliseen tai yleissivistävään koulutukseen.
– Työelämän uudistuksia pohtivan työryhmän tontilta löytyy kyllä tarpeeksi konkreettisia toimenpide-esityksiä, joilla työuria voidaan pidentää. Esimerkiksi jokaiselle työssä tai työnhakijana olevalle on taattava oikeus työterveyshuoltoon, sillä vain terveenä voi työssä jatkaa eläkeikään saakka, Lyly muistuttaa.
Myös ammattitaidon parantaminen on Lylyn mukaan keskeinen keino parantaa selviytymistä työmarkkinoilla ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä. Lisäksi kaikille työpaikoille on jatkossa tehtävä ikäohjelma. Monissa yrityksissä ylimääräiset vapaat, työaikajärjestelyt ja työterveyshuollon palvelujen lisääminen ikääntyville työntekijöille ovat siirtäneet eläkkeelle siirtymisikää.