Arvo on paras järjestölehti
SAK:n nuortenlehden uusi levikki yli 110 000
SAK:n nuortenlehti Arvo on voittanut Postin asiakaslehtikilpailun kuluttaja- ja järjestölehtisarjan.
Tuomariston puheenjohtajana toimineen Pirkan päätoimittaja Riitta Korhosen mukaan Arvo on visuaalisesti monipuolinen ja rohkea.
– Lehti on elämänmakuinen ja ajassa kiinni – tässä lehdessä arkikin on kaunista, Korhonen sanoo.
Asiakaslehtikilpailuun osallistui kaikkiaan 105 lehteä. Arvo voitti oman sarjansa myös vuonna 2001.
Arvo-lehden levikki kasvaa ensi vuoden alusta yli 110 000:een. Lehden lukijat ovat SAK:laisten ammattiliittojen alle 30-vuotiaita jäseniä. Liitot lähettävät Arvon jäsenilleen maksutta kotiosoitteisiin. Tänä syksynä valmistuneen lukijatutkimuksen mukaan myös muut perheenjäsenet lukevat Arvoa ahkerasti. Lehteä tilataan myös esimerkiksi oppilaitoksiin.
SAK:n tiedottaja Sanna Rytkönen aloittaa vuoden 2005 alusta Arvon päätoimittajana. Hän on ollut mukana Arvon toimituskunnassa lehden alusta, eli syyskuusta 2001 lähtien. Lehden linja ei tule muuttumaan henkilövaihdoksen myötä.
– Arvon lukijatutkimuksessa vastaajat olivat hyvin tyytyväisiä niin Arvon sisältöön kuin ulkonäköön. Lukijat löysivät parantamisen varaa lähinnä ilmestymistiheydessä, sillä Arvo ilmestyy nykyisin vain neljästi vuodessa, kertoo Sanna Rytkönen.
– SAK:n näkökulmasta olennaisinta lukijatutkimuksessa oli, että lukijoiden mielestä lehti on sopivasti kantaaottava. Asioista saa olla jotain mieltä, eikä ay-liikettä nuortenlehden tekijänä pidetä mörkönä.
– Oli kiva myös kuulla, että lukijoiden mielestä Arvossa osataan kertoa vaikeista ja vakavistakin asioista hyvällä, omalla tyylillä. Juuri sellaista lehteä haluammekin tehdä.
Arvoa tekevät yhteistyössä SAK ja Alma Media Lehdentekijät. Lehdentekijöissä Arvosta vastaa jatkossa toimittaja Hasse Härkönen. Arvon nykyinen päätoimittaja, Sami Turunen jatkaa Lehdentekijöiden palveluksessa muiden lehtien vetovastuussa.
Arvon nettiversio www.arvo-lehti.fi
Lisätiedot
- Sanna Rytkönen, puh. 0400 427 111
- Sami Turunen, puh. 0400 505 790