Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ammattikorkeakoulun käynyt nai…

Uutinen

Ammattikorkeakoulun käynyt nainen pääsee suoritustason töihin

Mies asiantuntijaksi tai esimieheksi

Ammattikorkeakouluista valmistuvat naiset sijoittuvat enimmäkseen suoritustason tehtäviin kun taas ammattikorkeakoulun käyneiden miesten enemmistö pääsee päällikkötason tai asiantuntija- ja kehittämistehtäviin. Naisista suoritustason tehtäviin sijoittuu 60 prosenttia ja miehistä 22 prosenttia. Joka toinen mies (52 %) sai vajaan vuoden kuluessa valmistumisesta asiantuntijatason tehtäviä ja joka viides (18 %) ylsi työnjohto- tai päällikkötasolle.

Tiedot käyvät ilmi SAK:n syksyllä 2000 teettämästä kyselystä, johon vastasi 882 ammattikorkeakouluista vuosina 1999 ja 2000 valmistunutta. Vastaajien yleisimmät tutkinnot olivat insinöörin, tradenomin, sairaanhoitajan, sosionomin ja artenomin tutkinnot.

Sukupuolen mukainen kahtiajako näkyy vahvasti eri koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen alan tutkinnon suorittaneiden enemmistö on miehiä, kun muilla aloilla (sosiaali- ja terveys, hallinto ja kauppa, matkailu- ja ravitsemisala, kulttuuri) on naisenemmistö. Kahtiajako vaikuttaa osittain ammattiasemaan: sairaanhoitajat (naisia) sijoittuvat useimmiten suoritustason tehtäviin.

Tyttöjen ja poikien hakeutuminen eri aloille ei kuitenkaan selitä ilmiötä kokonaan. Sukupuolen mukaista eriytymistä tehtävissä on nähtävissä myös saman alan sisällä. Hallinnon ja kaupan alan tutkinnon suorittaneista naisista kaksi kolmesta (67 %), mutta miehistä vain kaksi viidestä (42 %) sijoittui suoritustasolle. Samoin tekniikan alan naisista kolmannes (31 %), mutta miehistä vain reilu kymmenesosa (12 %) sijoittui suoritustasolle. Kaikista naisvastaajista joka kolmas (33 %) ja miehistä 18 prosenttia arvioi, että saatu koulutus on korkeampi kuin työssä on tarpeen.

Erilainen ammattiasema heijastuu myös ansiotasoon. Vast ikään ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista naisista joka toinen (54 %) ansaitsee alle 9 000 markkaa kuukaudessa. Miehistä alle 9000 markan kuukausitulot on vain 13 prosentilla. Yli 11 000 markkaa kuukaudessa ansaitsee 60 prosenttia miehistä ja 19 prosenttia naisista. Useampi kuin joka toinen ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista naisista (53%) ja 38 prosenttia miehistä arvioi, että nykyinen palkka on huonompi kuin koulutus edellyttää. Palkan ja työn vastaavuudessa on samansuuntaisia arvioita: naisista 55 prosenttia ja miehistä 45 prosenttia ilmoittaa, että palkka on huonompi, kuin työn vaatimukset edellyttävät.

Myös työsuhteen laatu eroaa sukupuolen mukaan. Vuosina 1999 ja 2000 ammattikorkeakoulusta valmistuneista miehistä kaksi kolmesta (65 %) ja naisista joka kolmas (36%) oli pysyvässä työsuhteessa syksyllä 2000. Määräaikaisena työskenteli naisista kolmannes (35 %) ja miehistä viidennes (18 %). Saman alan sisälläkin naiset ovat miehiä useammin määräaikaisia. Esimerkiksi tekniikan alan tutkinnon suorittaneista naisista 44 prosenttia ja miehistä 70 prosenttia sai pysyvän ja 31 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä määräaikaisen työpaikan. Naiset jäivät kaikilla aloilla työttömäksi miehiä useammin. Naisista 13 prosenttia ja miehistä 6 prosenttia oli kyselyhetkellä työttömänä.

Lisätietoja

Suunnittelija, tasa-arvokonsultti Marja Erkkilä, puh. (09) 7721 456