Tukilakko on solidaarisuuden osoitus ja postilaiset tarvitsevat nyt tukeamme

Blogi 18.11. 09:11 Kokko Ismo
SAK:n työehtoasiantuntija Ismo Kokko

Periaatteessa kuka tahansa meistä voi löytää itsensä tilanteesta, jossa omaa työpaikkaa uhkaa palkan ja muiden työehtojen leikkaaminen. Tällaisessa tiukassa tilanteessa tarvitaan solidaarisuutta muilta työntekijöiltä. Tukilakko on tapa osoittaa solidaarisuutta ja tukea vaikeassa tilanteessa olevia työntekijöitä.

Työnantajat ovat aina pyrkineet – tähän asti yleensä maltillisesti – heikentämään työehtoja. Tässä ei siis ole mitään uutta. Uutta sen sijaan on, että työehtoihin pyritään nyt vaikuttamaan vaihtamalla työnantajaliitosta toiseen. Tätä kutsutaan sopimusshoppailuksi. 

Sopimusshoppailussa työantaja pyrkii heikentämään työehtoja vaihtamalla työehtosopimusta ja soveltamaan sellaista sopimusta, jota ei alun perin ole tarkoitettu kyseessä olevaan työhön. Tästä erinomaisen hyvä esimerkki on Postin pyrkimys siirtää ensin henkilöstö tytäryhtiöihin, jotka sitten liittyvät toisen työantajaliiton jäseneksi. 

Voimme perustellusti kysyä, onko moraalisesti oikein, että työnantaja tavoittelee työehtojen heikentämistä kikkailemalla työantajaliitoilla?

Tällaisessa tilanteessa punnitaan se, onko maamme oikeasti sivistysvaltio, joka huolehtii kaikista kansalaisistaan, myös työntekijöistä. Työnantajan on laillista vaihtaa työnantajaliittoa ja ammattiliiton on työehtosopimuksen päätyttyä laillista puolustaa jäsentensä työehtoja lakolla. Tämä ”laillisuusperiaate” koskee myös tukilakkoja. 

Voimme kuitenkin perustellusti kysyä, onko moraalisesti oikein, että työnantaja tavoittelee työehtojen heikentämistä kikkailemalla työantajaliitoilla? Eikö reilumpaa olisi käydä työehtosopimusneuvottelut kyseiseen työhön neuvotellun sopimuksen ja alan työnantajia ja työntekijöitä aidosti edustavien osapuolten kesken?

Julkisessa keskustelussa peräänkuulutetaan usein keskinäistä luottamusta ratkaisevana tekijänä Suomen tulevaisuudelle. Työntekijät ymmärtävät kyllä, kun yrityksellä menee huonosti. He ymmärtävät myös, että joissain kohdin täytyy joustaa. Mutta sitä he eivät ymmärrä, kun yritys irtaantuu yksipuolisella ilmoituksella yhteistyö- ja sopimussuhteesta. Luottamus on mennyttä pitkäksi aikaa, jollei peruuttamattomasti. 

Suomi ei ole lakkoherkkä maa

Työnantajat väittävät, että Suomi on lakkoherkkä maa, mutta tilastojen valossa asia ei ole näin. Suomi oli 1970-luvulla yksi Euroopan lakkoherkimmistä maista. Nykyään lakkoja on vuositasolla aiempaan verrattuna murto-osa ja nekin useimmiten lyhytkestoisia irtisanomistilanteista johtuvia ulosmarsseja. 

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on lakkojen määrällä mitattuna keskitasoa. Pohjoismaista edellä ovat Tanska ja Norja, takana Ruotsi. Euroopan lakkotilastoja johtaa Ranska, jossa kuitenkin vain vähemmistö työntekijöistä on ammattiliiton jäseniä.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja, jos ennustaa puheiden lakko-oikeuden rajoittamisesta kiihtyvän jälleen. Tämäkin on työnantajan pitkäaikainen tavoite ja se nousee toistuvasti esille, kun uusista työehtosopimuksista neuvotellaan. 

Lakoista julkisuudessa käydyssä keskustelussa tuodaan esiin yritysten kilpailukyky, työllisyys ja Suomelle aiheutuva mainehaitta sekä mahdolliset taloudelliset menetykset. 

Lakon tarkoitus on olla nopea ja mahdollisimman vaikuttava, kuitenkin niin, että ulkoiset vaikutukset muun muassa kilpailukykyyn ja työllisyyteen ovat niin vähäisiä kuin on mahdollista.

Kun taloudellisista menetyksistä puhutaan, Postin kriisissä on kyse niiden työntekijöiden menetyksistä, joiden palkoista leikataan pahimmillaan 30–50 prosenttia, jos työnantaja saa tahtonsa läpi. Palkalla pitäisi kuitenkin tulla toimeen ja mahdollisesti elättää vielä jälkikasvua. 

Sallimalla palkkojen leikkaamisen, me ammattiyhdistysliikkeessä antaisimme työmarkkinoille viestin, jonka mukaan aina on mahdollista etsiä se halvempi vaihtoehto. Aina on mahdollista nipistää työntekijöiltä, kunhan vaan keinot keksitään. 

Kutsuisimmeko silloin Suomea enää sivistysmaaksi?