Mutta mitä minä saan palkkaa? 

Blogi 18.10.2021 08:00 Pihlajaniemi Marjo
Viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemen kasvokuva.

Muistatko sen hetken, kun solmit ensimmäisen työsopimuksesi? Minä muistan. Tuleva esimieheni kävi kanssani läpi työsopimusta kaupan takahuoneessa. Olin innoissani. Ohi korvien meni paljon asioita, kuten silloin kovin epäolennaiselta kuulostanut ”Työsuhteen ehdot määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti”. Vihdoin päästiin siihen tärkeimpään, eli mitä minä saa palkkaa. 

Seuraavina vuosina opin, että minua ei kiinnosta sittenkään pelkkä palkka. Joku oli sopinut, milloin viimeistään työvuorolistan piti olla esillä. Se helpotti kummasti arjen suunnittelua. Harvoin kuitenkaan ajattelin, kuka se joku on. Enkä edelleenkään suonut montaa ajatusta sille jollekin, joka oli sopinut, että illoista maksetaan lisää ja sunnuntaista tuntipalkka tuplana. Pääasia, että homma hoitui.  

Sitten menin työpaikkaan, jossa ei ollut työehtosopimusta. Iloitsin hieman paremmasta palkasta, mutta pomo ilmoitti heti aluksi, ettei meillä ole sitten tapana maksaa lomarahaa. Nyökyttelin, mutta ihmettelin itseksi, että eikö se olekaan laissa määrätty. No ei ole. Ja tulin mielelläni auttelemaan lauantaina illalla. En halunnut olla hankala ja alkaa kysellä lisien perään. Jossain vaiheessa aloin epäillä, että tässä ”lakimiehen tarkastamassa” työsopimuksessa kaikki ei ole ihan kunnossa tai ainakin ehdot ovat perin surkeat minun näkökulmastani. 

Itsestäänselvyys muuttuu usein näkyväksi vasta kun sen uhkaa menettää.

Tänään me aloitamme kampanjan nimeltä ”Se on sitten sovittu”. Me teemme kuvin, videoin ja tekstein työehtosopimusta näkyväksi. Kerromme tessin tuomista konkreettisista eduista ja koko alaa koskevan yleissitovan sopimuksen tärkeydestä. Kampanja toteutetaan juuri nyt, koska lähiaikoina ammattiliitot neuvottelevat tuhansien, jopa kymmenientuhansien ihmisten työehdoista eli esimerkiksi palkankorotuksista. 

Itsestäänselvyys muuttuu usein näkyväksi vasta kun sen uhkaa menettää. Meidän täytyy valitettavasti puhua myös siitä, mitä voi seurata, jos työehtosopimusta ei tehdä, sillä nykyistä järjestelmää koetellaan parhaillaan vähän joka kulmasta. Me SAK:ssa haluamme, että suurin osa työntekijöistä voisi edelleen mennä ensimmäiseen tai kymmenteen työpaikkaan tietäen, että on se joku, joka on sopinut jo työn perusehdot kuntoon ja huomion voi rauhassa kiinnittää siihen tärkeään kysymykseen: mutta mitä minä saan palkkaa?

Lue myös uutinen SAK:n kampanja muistuttaa työehtojen olevan sopimisen tulos.