Ministeri Anne Berner teki vastuullisen ratkaisun rautateiden kilpailun avaamisesta

Blogi 05.06.2018 09:35 Hievanen Sauli
SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Sauli Hievanen

Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti tänään suunnitelman rautatiekilpailun avaamisesta. Suunnitelman mukaan kilpailutettu liikennöinti alkaa kesäkuussa 2022.

Liikenneministeri Anne Berner osoitti hyvää harkintaa avatessaan junaliikennettä kilpailulle maltillisella mallilla. Berner on valmistellut esitystä monien yhteiskunnallisten ristipaineiden keskellä.

Suomen rautatiejärjestelmällä on edessään suuri muutos 2020-luvun alkupuolella. Matkustajamäärillä mitattuna suurin osa liikenteestä avautuu tuolloin kilpailulle.

Monissa maissa on maksettu kalliita oppirahoja, kun vapaaseen kilpailuun on siirrytty liian pitkin kertaloikin.

Hallituksen tämän päiväsen linjauksen mukaan Etelä-Suomen taajamaliikenne kilpailutetaan. Helsingin seudun lähiliikenteen ja tavaraliikenteen avaamisesta kilpailulle on päätetty jo aikaisemmin. Käytännössä VR:n yksinoikeus säilyy kaukoliikenteessä.

Monissa maissa on maksettu kalliita oppirahoja, kun vapaaseen kilpailuun on siirrytty liian pitkin kertaloikin. Onneksi meillä maltettiin jatkaa käytännöllistä, harkittuihin valintoihin perustuvaa valmistelua, joka on ollut leimallista Suomen 150-vuotisen rautatiehistorian aikana.

Ministeri Anne Bernerin taajamajunille ehdottama kalustoyhtiömalli on perusteltu liikenteessä, joka perustuu julkiseen hankintaan.

Tavaraliikenteessä rautatietoimijoiden pitää nyt ja jatkossakin investoida itse omaan kalustoonsa. Sama koskee myös kaukoliikennettä, jos se joskus avataan useille operaattoreille. Investoinnit ovat osa kilpailua, jotka synnyttävät vaihtoehtoja kalustoratkaisuille ja parantavat matkustajien palvelutasoa.

Sauli Hievanen
SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija
@SauliHoo