Selonteko lähiajan energia- ja ilmastopolitiikan linjauksista
Eduskunta
Valtiovarainvaliokunta
Kohtuuhintainen, mahdollisimman omavarainen ja päästötön energiantuotanto
Energian saatavuuden ja hinnan merkitys kansalaisten hyvinvoinnille, teollisuudelle ja yhteiskunnan kaikille toiminnoille on kouriintuntuva. Alkutalven kovat pakkaspäivät osoittivat havainnollisesti, kuinka ongelmallista on liiallinen tuontiriippuvuus. Venäjän rajoitettua sähköntuontiaan lähes koko sähköntuotannon varakapasiteetti jouduttiin ottamaan käyttöön.
Kioton pöytäkirjan toteuttamisessa energian, ennen kaikkea sähköenergia tuotantotavoilla ja käytettävillä polttoaineilla on erittäin suuri merkitys. Suomen CO2-päästöt ylittävät ns. Kioto-rajan noin 11 miljoonalla tonnilla, poikkeuksellista viime vuotta lukuun ottamatta, paljolti siksi, että viides ydinvoimala valmistuu vasta 2009&#;82112010. Se johtuu eduskunnan ponsiäänestyksestä vuonna 1993, jonka takia hanke viivästyy noin kymmenellä vuodella. Jos voimala olisi jo käytössä, se vähentäisi maamme CO2-päästöjä 8–10 miljoonalla ton-nilla vuosittain. Suomelle päästökaupasta aiheutuva lasku olisi nyt tuntuvasti pienempi.
Alkutalven kulutushuippuja pystyttiin vielä tasaamaan sähköntuonnilla Ruotsista, mutta jo lähitulevaisuudessa voi syntyä tilanne, jossa kulutusta joudutaan kylmimpinä päivinä rajoittamaan. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä, että energiahuoltomme riittävän suuri omavaraisuus on strategista luokkaa oleva vaatimus, johon sekä energiateollisuuden että hallituksen on yhdessä vastattava.
SAK pitää hyvänä selonteon linjausta, jonka mukaan kaikki päästöttömät ja vähäpäästöiset sähköenergian tuotantomuodot ovat jatkossakin investoijien valittavissa. Sähkönkulutus kasvaa vuosittain ja vanhoja laitoksia joudutaan ensi vuosikymmenellä poistamaan käytöstä. Siksi selontekoon sisältyvä viesti investoijille on tärkeä, etenkin kun alan luonteen mukaisesti investoinnit ovat kalliita ja pitkäaikaisia. Varmuus siitä, että Suomen energiapolitiikkaa jatkuu monipuolisena vastakin, on viesti, joka toivottavasti saa myös eduskunnan tuen.
Lähivuosien energiapoliittinen kysymys numero yksi oman maamme ja pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kannalta on, kuinka saada lisää energian tuotantokapasiteettia markkinoille. Vain tarjonnan ja kilpailun lisäys voi hillitä hintojen nousua kysynnän kasvaessa. Pitkät etäisyydet, kylmä ilmasto ja teollisuutemme rakenne edellyttävät, että voimme varmistaa sekä palkansaajaperheille, muille kotitalouksille että teollisuudelle ja palveluelinkeinoille riittävän ja kohtuuhintaisen energiansaannin.
Ns. Mankala-periaatteella osa teollisuudesta on varmistanut sähkön saannin omakustannushintaan, mutta tavalliset kansalaiset ja valtaosa muusta yritystoiminnasta joutuvat maksamaan hinnan, joka määräytyy pohjoismaisessa sähköpörssissä. Selonteossa olisikin vielä painokkaammin sanottava, että hallituksen strategisena tavoitteena on myös energian hinnan pitäminen mahdollisimman kohtuullisena, ja että se edellyttää lisää tuotantokapasiteettiä ja lisää kilpailua energiamarkkinoille.
Kustannustehokkuus lähtökohdaksi
Suomen tulee vastata kansainvälisistä päästövähennyssitoumuksista mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tämä on poikkeuksellisen haastava tehtävä. Nykyisellä päästöoikeuden hinnalla kyseessä on yli 200 miljoonan euron välitön vuosittainen lisäkustannus. Lisäksi päästökaupan sähkön hintaa nostava vaikutus, joka heijastuu koko kansantalouteen, on tätäkin suurempi.
Moninkertaisten kustannusten välttämiseksi voi tästä syystä pitää perusteltuna sitä selonteon linjausta siitä, että teollisuuden maksamaa sähköveroa alennetaan. Puolituksen jälkeenkin vero on korkeampi kuin Ruotsissa.
Päästökaupan pelisäännöt ja osanottajapohja globaaliksi
On yhä ilmeisempää, ettei EU:n päästökauppajärjestelmä toimi kaikilta osin tarkoitetulla tavalla. Päästöjen vähenemisestä on kovin vähän näyttöjä, mutta kansalaisten ja yritysten maksama sähkö on kallistunut tuntuvasti, mikä on omiaan heikentämään EU-maiden kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä. Nähtäväksi jää, johtaako Puolan ja muiden uusien jäsenmaiden tulo päästökauppamarkkinoille päästöoikeuden hinnan alenemiseen vai ei.
Suomen ottaessa vastaan EU-puheenjohtajuuden heinäkuun alussa yhtenä kysymyksenä asialistalle nousee kansainvälisten ilmastoneuvottelujen jatko. Kioto-kauden päättymisen eli vuoden 2012 jälkeisen tiekartan tulisi aidosti johtaa globaalien päästöjen vähenemiseen. Se edellyttää, että Suomen ja muiden EU-maiden ohella rajoituksiin osallistuvat myös Yhdysvaltojen ja Kiinan kaltaiset suuret maat. Päästökaupan taakanjako, osanottajapohja ja pelisäännöt on tällöin myös arvioitava uudelleen.
Selvitysmies Mikko Kara esitti melko pessimistisen ennusteen jättäessään päästökaupan seurauksia tutkineen raporttinsa viime vuoden lopulla. Hän epäili, ettei Suomeen korkean sähkönhinnan takia juurikaan enää investoida, ja että siksi rakenteilla oleva viides ydinvoimala jäänee alallaan viimeiseksi. Näin ei saa päästä tapahtumaan.
Maamme muulle EU:lle esimerkiksi kelpaava monipuolinen energiajärjestelmä on pidettävä vastakin EU:n ja kansainvälisten vertailujen kärjessä. Suomi ei olisi menestynyt kansainvälisissä kilpailukyky- ja kestävän kehityksen mittauksissa, ellemme olisi hoitaneet viisaasti energiapolitiikkaamme. SAK:n mielestä tätä oikeaksi osoittautunutta linjaa on jatkettava Suomessa, ja se on pyrittävä saamaan koko EU:n yhteiseksi politiikaksi. Muutoin EU ei saavuta ns. Lissabonin strategiassa asetettuja tavoitteita.
Kustannustehokkuus lähtökohdaksi
Selonteonkin käynnistämä keskustelu ns. windfall-voittojen leikkaamisesta jatkuu sekä Suomessa että EU:ssa. Asiaa valmistellaan parhaillaan kauppa- ja teollisuusministeriössä. On syytä muistaa, että voimalapaikkakuntien kiinteistöverotusta onkin jo tarkistettu, mikä jonkin verran lisää vesi- ja ydinvoimakuntien saamia verotuloja.
Päästökaupan varsinainen tarkoitus oli edistää päästötöntä energiantuotantoa, ei korottaa sähkölaskun hintaa. Siksi on varottava tekemästä uusia päätöksiä, jotka vain pahentavat ongelmaa eli nostavat lisää sähkön hintaa. Kovin loogista ei ole myöskään säätää lisärangaistus niille, jotka jo ovat investoineet päästöttömään tuotantoon.
Poliittisella päätöksellä eli päästökaupalla ja päästöoikeuksien ilmaisella alkujaolla on kiistatta saatu aikaan ”ansiotonta” arvonnousua, kuten suurimman energiayhtiömme viime vuoden tilinpäätöstiedotkin kertovat. Windfall-voittojen leikkaamiselle hyviin tarkoituksiin on siksi myös tiettyjä perusteita.
Mutta kun lähdetään sutta pakoon, on syytä pitää huoli siitä, ettei tule karhu vastaan. Siksi verotuksen sijasta tulisi tutkia vaihtoehtoa, jossa ydinjätehuollon tapaan kerättäisiin maksuja rahastoon, josta yhtiöt saisivat ne takaisin käyttöönsä, jos ne investoivat uuteen vähäpäästöiseen tai päästöttömään voimalakapasiteettiin.
Rahasto- tai varausmalli kannustaisi voimayhtiöitä tarpeellisiin investointeihin. Silloin voisimme tavallaan lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sekä leikata ansiotonta arvonnousua että lisätä tarjontaa sähkömarkkinoille.
Turpeen käyttö lauhdesähkön tuotannossa on miltei loppunut päästökaupan myötä. Turve sopiikin paremmin sähkön ja lämmön yhteistuotantoon lisäpolttoaineeksi. Omavaraisuutemme kannalta turve on pidettävä mukana energiavalikossamme, mutta ns. pakkosyöttötariffien säätäminen tähän tarkoitukseen on ehdottomasti torjuttava ja väärä keino. Se johtaisi sertifikaattien käyttöön ajan olon muidenkin energialähteiden osalta, sähkön hinnan väistämättömään nousuun ja vääristäisi sähkömarkkinoita puhtaasti poliittisilla päätöksillä.