Perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriö
PL 29
00023 Valtioneuvosto

Viite Dnro 20/040/2009

Opetusministeriön asettaman työryhmän tehtävänä on ollut laatia esitys perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja perusopetuksen tuntijaoksi sekä arvioida ehdotusten taloudelliset ja muut vaikutukset. Asettamispäätöksen lähtökohtana on ollut pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma, jossa tavoitteeksi asetettiin koulutuksen kehittäminen sekä taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen valinnaisuutta lisäämällä.

Työryhmä on tehnyt kokonaisvaltaisen esityksen, jota se luonnehtii perusopetuksen kokonaisuudistukseksi. Edellisen kerran opetussuunnitelman perusteita ja perusopetuksen tuntijakoa uudistettiin vain runsaat neljä vuotta sitten. Nykyisin voimassa oleva perusopetuksen tuntijako on otettu asteittain käyttöön yhdessä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kanssa viimeistään 1.8.2006 mennessä.

Työryhmän esityksessä taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen jää kokonaisuutena vaatimattomaksi. Valinnaisuus lisääntyy tuntijaossa kautta linjan, mutta samalla kaikille oppilaille yhteisen opetuksen osuus supistuu. Työryhmä esittää myös uudenlaisten oppiainekokonaisuuksien muodostamista eheyttämään opetusta, mikä korvaisi aikaisemmassa opetussuunnitelmassa olleet aihekokonaisuudet.

Keskeiset esitykset

Perusopetuksen yleisten kehittämistavoitteiden muotoiluun on helppo yhtyä. PISA – tutkimuksen kautta välittyvä käsitys perusopetuksemme korkeasta tasosta viestii siitä, että suuria muutoksia ei ole perusteltua tehdä. Perusopetuksen eheyttäminen on pyrkimys, jota SAK kannattaa. Oppiainejakoisuuden vähentäminen ja ilmiöpohjainen lähestymistapa ovat puollettavia. Tässä suhteessa esitys kuitenkin on ristiriitainen, koska se sisältää entisten aihekokonaisuuksien sijaan oppiaineiden uudelleenryhmittelyn oppiainekokonaisuuksiksi sekä kahden uuden oppiaineen sisällyttämisen peruskoulun ainetarjontaan.

Opetuksen uudelleenstrukturointi edellyttää lisäksi sitä, että kouluilla on laaja autonomia opetusmenetelmien suhteen ja liikkumatilaa opetuksen järjestelyissä. Opettajan itsemääräämisastetta ei ole syytä kaventaa – pikemminkin päinvastoin.

Oppiainekokonaisuuksien tarkoituksena on tarjota eräällä tapaa ”klusteri-pohjainen” lähestymistapa eri oppiaineisiin. Valinnaisuuden rajoittaminen pääsääntöisesti oppiainekokonaisuuden sisälle lyö korville aikaisempaa holistista aihekokonaisuuksista käsin lähtevää opetuksen eheyttämistä. Se voi johtaa kahteen lopputulokseen, joihin SAK suhtautuu torjuvasti: näkökulma opetuksen eheyttämisessä kapenee ja koulut voivat eriyttää opetusta tason mukaan. Tämä johtaisi – kuten myöhemmin todetaan – aikaisempaa heterogeenisemmän oppilasaineksen hakeutumiseen jatko-opintoihin.

SAK ei pidä aihekokonaisuuden nimeä ”yksilö, yritys ja yhteiskunta” onnistuneena, vaan korvaisi sen nimikkeellä ”Yksilö ja yhteisöt”. Se kuvastaisi paremmin oppiainekokonaisuuden eri ulottuvuuksia, jos kaikesta huolimatta päädytään ryhmittelemään oppiaineet uudelleen ainekokonaisuuksiksi.

Oppiaineittaiset arviot kehittämistarpeista ovat pääosin kannatettavia ja perustuvat laajaan kuulemiseen sekä asiantuntijatyöhön. SAK kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskunnallisen opetuksen määrä on kansainvälisestikin vertaillen vaatimaton. Tuore tutkimus tosin kertoi, että suomalaisten nuorten tiedot yhteiskunnasta ovat hyvät, mutta sen sijaan osallistumishalukkuus yhteisten asioiden päättämiseen on alhainen.

Nuorten pitäisi kasvaa aktiiviseen kansalaisuuteen, johon sisältyy myös perustiedot työelämän menettelytavoista ja toiminnasta. SAK esittää, että säädöksin luotaisiin pohja oppilaiden yhteistoiminnalle ja vaikuttamiselle kouluyhteisössä säätämällä lailla koulujen oppilaskunnista ja niiden tehtävistä. Monimutkaistuva ja kestäviä valintoja vaativa yhteiskunta tarvitsee nuoresta asti aktiivisesti ympäristöönsä suhtautuvan ja vaihtoehtojen punnintaan kypsyneen kansalaisen.

Erityisesti työelämän kehittämisen näkökulmasta nuorten tulisi varhain omaksua osallisen ja osallistuvan toimijan rooli omassa työyhteisössään.

Tuntijaon osalta SAK ilmaisee varauksensa uusien oppiaineiden tarjoamiseen sekä kaikille yhteisen opetuksen supistamiseen valinnaisuutta lisäämällä. Kasvava kokonaistuntimäärä johtaisi käytännössä vain liikunnan lisääntymiseen.

Uskonnon opetuksessa tulisi jättää oppilaan ja kodin päätäntävaltaan osallistuuko oppilas tunnustukselliseen uskonnonopetukseen vai laajempaan elämänkatsomukselliseen opetukseen. Uskonnonvapauden kanssa ristiriitaista on myös oppilasryhmän kokoa koskeva säädös, joka asettaisi eräät uskonnolliset ryhmät eriarvoiseen asemaan.

Valinnaisuuden lisääminen on asia, jota aktiivisten vanhempien taholta usein toivotaan, mutta se sisältää kaksi puolta. Yhteinen opetus vähenee ja jatko-opintoihin hakeutuu entistä erilaisemmin valmiuksin varustettuja nuoria. Paitsi, että valinnaisuudella voi valita toivottuja ja motivoivia opintoja niillä voi myös valita pois sellaista opetusta, joka myöhemmän suuntautumisen kannalta on tärkeää. Valinnaisuuden lisääminen alemmilla luokka-asteilla on erityisen ongelmallista, koska tällöin valinnan suorittavat yleensä vanhemmat – ei oppilas itse. Lisääntyvä valinnaisuus heijastuisi toisen asteen opintoihin, jossa opintojen organisointi aiheuttaisi nykyistä enemmän työtä.

Valinnaisuuden lisääminen siten, että oppiaineiden sisällä ja oppiainekokonaisuudessa tarjotaan syventäviä opintoja voi johtaa tosiasialliseen tasoryhmittelyyn, joka institutionaalistuessaan johtaa eritasoiseen yleissivistykseen ja jatko-opintomahdollisuuksien kapenemiseen. Perusopetuksen ensisijainen tehtävä on laajan yleissivistyksen tarjoaminen ja jatko-opintojen kannalta riittävän yhtenäisen ja toimivan kelpoisuuden tuottaminen.

Valinnaisuuden lisääminen johtaa myös opetusryhmien kasvuun ja koulujen yhteisöllisyyden pirstoutumiseen. Monissa arvioissa koulujen yhteisöllisen kokemuksen väheneminen on tunnistettu ongelmaksi, jota pitää torjua.

Kielivalintojen monipuolistamiseksi tehty esitys siitä, että koulutuksen järjestäjän tulee tarjota A 1 – kieleksi vähintään kolmea vaihtoehtoa ja että oppilasryhmän koosta säädetään erikseen merkitsevät käytännössä sitä, että suuremmissa kunnissa koulut profiloituvat kielen mukaan ja oppilaat vaeltavat koulusta toiseen, jos tekevät enemmistöstä poikkeavia kielivalintoja. Kokemuksen mukaan englannin kielen asema A 1 – kielenä on niin vahva, että tosiasiallisesti poikkeavia kielivalintoja ei juurikaan tapahdu – ainakaan, jos se tarkoittaa oppilaan koulupäivän pidentymistä ja kuljetuksia. Sen sijaan koulutuksen järjestäjille tällaisen periaatteellisen valintamahdollisuuden organisointi maksaa paljon.

SAK pitää kuntaliiton eriävässä mielipiteessä esitettyä vapaaehtoisen kielivalikoiman painotusta parempana vaihtoehtona. Toisaalta on nähtävä, että kielitaitoa monipuolistavia valintoja voidaan tehdä vielä toisella ja kolmannella asteella.

Kielivalikoiman suppeutta aiheuttaa toisen kotimaisen kielen pakollisuus, mikä kuitenkin maamme kaksikielisyyden ja työmarkkinoiden kielitaitovaatimusten näkökulmasta on välttämättömyys. Olisi onnetonta, jos pelkästään ruotsin kielen vastenmielisyyden takia osa ikäluokasta jo peruskouluvaiheessa rajaisi itsensä valinnoillaan ulos siitä osasta työmarkkinoita, joilla ruotsin kielen taitoa vaaditaan.

Kustannukset ja muut vaikutukset

Kuntaliiton eriävässä mielipiteessä on kustannukset laskettu työryhmän esittämää huolellisemmin ja uskottavammin. Opetusryhmien pirstoutuminen valinnaisuuden lisääntyessä johtaa tuntuvaan kustannusten nousuun, Kuntaliiton arvion mukaan 150 miljoonan euron lisäkustannuksiin. Valtaosa kustannuksista kohdistuu siihen, että koulutuksen järjestäjän on ylläpidettävä valinnaisuutta, vaikka tosiasiallisesti valintoja tapahtuu hyvin vähän ja valinnaisuus on koulutuksen tarjontaa eikä kysyntää.

Tiivistelmä

Johtopäätöksenä edellä esitetystä SAK katsoo, että niukkenevan julkisen talouden olosuhteissa on järkevintä keskittyä kaikille yhteisen opetuksen tason pitämiseen korkeana. On syytä välttää näennäistä valinnaisuuden lisäämistä, joka voi vielä toteutua opetuksen eriytymisenä ja johtaa siihen, että nuorten sivistyksen taso ja jatko-opintovalmiudet eroavat aikaisempaa enemmän.

Uusista oppiaineista tulisi pidättyä ja huolehtia draaman ja etiikan elementtien sijoittumisesta opetukseen opetusmenetelmiä sekä opetussuunnitelmia kehittämällä siten, että äidinkielen ja kirjallisuuden sekä uskonnon opetuksen yhteydessä nämä otetaan huomioon. Kokonaistuntimäärän kasvattamisessa tulisi lisätunnit suunnata aidosti taito- ja taideaineiden opetuksen lisäämiseen.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry