Lausunto oikeusministeriön asettaman työryhmän mietinnöstä pahoinpitelyrikos läheissuhteissa ja työpaikalla
(Oikeusministeriön työryhmämietintö 2009:11)
Oikeusministeriö
PL 25
00023 Valtioneuvosto
Pyydettynä lausuntona Oikeusministeriön työryhmämietinnöstä palkansaajakeskusjärjestöt Suomen Ammattiliitojen Keskusjärjestö SAK ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ja Akava ry toteavat seuraavaa:
Työryhmämietinnössä ehdotetaan lisättäväksi lievää pahoinpitelyä koskevaan rikoslain 21 luvun 7 §:ään uusi momentti, jossa läheissuhteissa tapahtuvat lievät pahoinpitelyt säädettäisiin perustunnusmerkistön mukaisiksi pahoinpitelyiksi rajaamalla lievää tekomuotoa koskevan pykälän soveltamisalaa ja muutettavaksi rikoslain 21 luvun 16 §:n syyteoikeutta koskevaa säännöstä siten, että tietyin edellytyksin asiakasta palvelleeseen tai tämän asiaa käsitelleeseen henkilöön kyseisen tehtävän vuoksi kohdistettu lievä pahoinpitely säädettäisiin virallisen syytteen alaiseksi teoksi. Palkansaajakeskusjärjestöt kiinnittävät lausunnossaan huomiota erityisesti pahoinpitelyyn työelämässä.
Palkansaajakeskusjärjestöt pitävät oikean suuntaisena ja kannatettavana ehdotuksessa omaksuttua periaatetta, jonka mukaan jatkossa ei enää edellytettäisi asianomistajan suostumusta esitutkinnan käynnistämiseksi ja syytteen nostamiseksi, jos henkilö joutuu työtehtävissään lievänkin pahoinpitelyn kohteeksi. Muutos olisi omiaan edistämään työtehtävissä lievänkin väkivallan uhriksi joutuneiden henkilöiden työturvallisuutta ja luomaan edellytyksiä asenteelliselle nollatoleranssille työpaikoilla häiriköimistä kohtaan.
Myös ehdotuksen tavoite parantaa työssään tai työnsä vuoksi pahoinpitelyn uhriksi joutuneen asemaa on kannatettava. Esityksen mukaan vastuuta lievänkin pahoinpitelyn aiheuttamista oikeudellisista jatkotoimista ja niitä koskevista päätöksistä ei jätettäisi enää yksittäisen työntekijän kannettavaksi. Tämä tavoite on merkittävä kaikille työntekijöille riippumatta toimialasta tai pahoinpitelyyn syyllistyneen henkilöstä.
Palkansaajakeskusjärjestöt katsovat kuitenkin, että lausunnolla oleva esitys perustuu suppeaan tulkintaan työpaikkaväkivallasta ja että ehdotus on jäänyt liian suppeaksi. Lieviä pahoinpitelyjä esitetään virallisen syytteen alaiseksi ainoastaan niissä tapauksissa, joissa teko on kohdistunut asiakasta palvelleeseen tai tämän asiaa käsitelleeseen henkilöön kyseisen työtehtävän vuoksi. Lisäksi soveltamisala on rajattu kohonneen väkivaltariskin tehtäviin tai aloihin eikä suojattu henkilöpiiri ole kattava, vaan osa työn tekemisen muodoista rajautuu suojan ulkopuolelle.
Ehdotettu muotoilu ”asiakasta palvelleeseen tai tämän asiaa käsitelleeseen henkilöön kyseisen tehtävän vuoksi” kohdistettu väkivalta on omiaan aiheuttamaan tulkintaongelmia ja rajaamaan osan pahoinpitelyistä ehdotetun muutoksen ulkopuolelle siinäkin tapauksessa, että määritelmää ”asiakasta palvellut tai hänen asiaa käsitellyt” tulkittaisiin laajasti. Tämä johtaa siihen, että osa suojan tarpeessa olevia työntekijöitä jäisi suojan ulkopuolelle riippuen siitä mitä tahoa pahoinpitelyyn syyllistynyt henkilö edustaa.
Palkansaajakeskusjärjestöt vaativat, että työssä tai työn vuoksi lievänkin pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen suoja on yhdenvertainen riippumatta siitä, mitä tahoa rikoksen tekijä edustaa ja suoja tulee ulottaa kaikkiin työntekijöihin, jotka joutuvat työssään tai työnsä vuoksi väkivallan uhriksi. Lieviä pahoinpitelyjä tulee kohdella samalla tavalla riippumatta siitä, onko tekoon syyllistynyt työyhteisön jäsen kuten työnantaja tai työtoveri tai kolmas taho, kuten asiakas, potilas, oppilas tai näiden omainen, muu läheinen taikka muu henkilö. Muukin kuin asiakasta palvellut tai hänen asiaansa käsitellyt työntekijä voi olla pahoinpitelyn uhri.
Soveltamisala ulkopuolelle tai tulkintakäytännön varaan ei siten voida jättää esimerkiksi kaupan alan työntekijää, joka asiakasta palvelematta auttaa rauhoittelemaan tätä ja joutuu siinä yhteydessä lievän pahoinpitelyn uhriksi. Vastaavia tilanteita syntyy sosiaali- ja terveydenhuollossa ja opetus- ja varhaiskasvatusalalla, missä pahoinpitelyn kohteeksi valikoituminen on usein täysin sattumanvaraista ja tekoon voi syyllistyä hoidettava tai hänen omainen tai saattaja taikka muu henkilö.
Opetus- ja varhaiskasvatusalaa ei voi jättää soveltamisalan ulkopuolelle. Opetusalalla on paljon tehtäviä, joissa kohdataan väkivaltaa 15 vuotta täyttäneiden ja siten rikosoikeudellisessa vastuussa olevien taholta. Esimerkiksi toisen asteen koulutuksen osalta ollaan jo tekemisissä täysikäisten kanssa. Olisi kovin outoa, että samalla kun mietinnössä todetaan, että asiakaspalvelusuhteen syntymiseen riittäisi vähäinenkin kontakti, esim. vesilasillisen tuominen henkilölle, opetustehtäviä tai muita opetus- ja varhaiskasvatusalan tehtäviä, joissa ei voi valita oppilaita ja joiden kanssa työskennellään jopa useita vuosia, rajattaisiin ulkopuolelle.
Varhaiskasvatuksen ja opetuksen tehtävissä toimivat eivät voi olla rikosoikeudellisesti heikommin suojattuja kuin muissa sellaisissa ammateissa, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Se, että opettajaan kohdistuneet väkivallanteot selvitetään rikosoikeudellisin keinoin, ei ”rajoita mahdollisuuksia” asioiden käsittelyyn, kuten mietinnössä väitetään. Kysymys on siitä, että opettajaan tai muihin opetus- ja varhaiskasvatuksen alan työntekijöihin kohdistuva väkivalta ei ole hyväksyttävää, ja väkivallanteot on selvitettävä rikosoikeudellisin keinoin.
Asiakaspalvelusuhteen käsite tai kohonnut väkivaltariski ei siten voi olla ehdotetuin tavoin määräävä tekijä. Oppilaiden ikään ja elämäntilanteeseen liittyvät seikat voidaan paremmin ottaa huomioon syyteharkinnassa ja rangaistusta mitattaessa. Tuomioistuimilla on myös oikeus olla tuomitsematta rangaistusta. Lisäksi on huomattava, että merkittävä osa opetus- ja varhaiskasvatushenkilökunnan kokemasta uhkailusta tulee lasten ja nuorten sijaan heidän huoltajiltaan. Opetus- ja varhaiskasvatushenkilöstön sulkeminen ehdotetun rikoslain 21 luvun 16 §:n ulkopuolelle ei siten ole millään tavoilla perusteltavissa.
Työryhmän ehdotuksen mukaan säännöstä sovellettaisiin työ-, sopimus- ja virkasuhteissa oleviin henkilöihin. Palkansaajakeskusjärjestöt korostavat, että työtä tehdään nykyisin muodoissa, jotka eivät mahdu perinteisen palvelussuhteen käsitteeseen. Työryhmän ehdotus kattanee erilaiset toimeksiantosuhteissa itsensä työllistävät. Soveltamisalan ulkopuolelle näyttäisivät kuitenkin jäävän apurahatutkijat, työharjoittelijat tai työelämävalmennettavat, jotka kuitenkin työskentelevät samoissa tehtävissä kuin palvelussuhteessa olevat työntekijät. Heidän asemaansa ei turvaa palvelussuhteen käsite eikä sopimussuhdekonstruktio. Uudistuksessa on huolehdittava siitä, että työntekojärjestelyjen väliin ei jää sellaisia katvealueita, että jossakin muodossa työtä tekevät henkilöt jäävät suojan ulkopuolelle.
Palkansaajakeskusjärjestöt toteavat, että soveltamisalan rajaaminen nyt ehdotetulla tavalla on ongelmallinen edellä todettujen tulkintaongelmien vuoksi. Lisäksi palkansaajakeskusjärjestöt toteavat, että ehdotuksessa ei ole esitetty hyväksyttävää perustetta asettaa eri aloilla työskenteleviä työntekijöitä eriarvoiseen asemaan. Perusteita ei ole myöskään esitetty sille, miten työtoverin syyllistyminen pahoinpitelyyn olisi vähemmän moitittavaa kuin kolmannen tahon pahoinpitely.
Pahoinpitely on traumaattinen kokemus riippumatta millä alalla tai missä tehtävissä henkilö uhri työskentelee tai mitä tahoa pahoinpitelyyn syyllistynyt edustaa. Palkansaajakeskusjärjestöt katsovat, että yhdenvertaisuuden periaate perusoikeutena edellyttää kaikkia työntekijöitä kohdeltavan yhdenvertaisesti. Väkivaltaa työpaikalla tai työtehtävien vuoksi ei voida hyväksyä millään alalla eikä miltään taholta.
Terveydenhuollon näkökulmasta palkansaajakeskusjärjestöt kiinnittävät huomiota 21 luvun 7 §:n muutosehdotukseen. Läheissuhteissa tapahtuvan lievän pahoinpitelyn ”raskauttaminen” lienee pääasiassa oikeusopillinen kysymys. Kuitenkin lääkäri terveydenhuollon ammattihenkilönä joutuu usein poliisin tai tuomioistuimen pyynnöstä antamaan tällaisista tapauksista lausunnon, jonka terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23§ rinnastaa määrämuotoisena valaehtoiseen todistamiseen oikeudessa. Todistaja on velvollinen puolueettomuuteen ja todenmukaisuuteen, ja perhelääkärillä saattaa näissä tapauksissa olla hoitosuhde paitsi teon uhriin, myös siitä epäiltyyn. Salassapidon ja todistamisvelvoitteen rajapinta voi siis olla lääkärin etiikan kannalta ongelmallinen, kun lievästä pahoinpitelystä säädetyt rangaistukset eivät riitä ammattihenkilölain 17 § salassapitovelvoitteen murtamiseen. Alle 18-vuotiaan kohdalla lastensuojelulaki (40§) taas asettaa lääkärillekin yksiselitteisen ilmoitusvelvollisuuden.
Edelleen tulisi arvioida myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä opetusalan osin muista poikkeavia työväkivaltatilanteita. Asian jatkovalmistelussa tulee selvittää usein syyntakeettoman tai muutoin rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolella olevien henkilöiden, kuten potilaiden, asiakkaiden tai oppilaiden pahoinpitelyn kohteeksi joutuneiden työntekijöiden oikeutta saada korvausta teon aiheuttamista vahingoista ilman raskasta tuomioistuinprosessia.
Lopuksi palkansaajakeskusjärjestöt katsovat, että ehdotusta tulee kehittää edelleen työryhmämietintöön jätetyn eriävän mielipiteen viitoittamaan suuntaan ja laajentaa ehdotuksen soveltamisalaa edellä lausunnossa esitetyllä tavalla.
Lisäksi palkansaajakeskusjärjestöt katsovat, että mietinnössä ehdotetun syyteoikeuden lisäksi työntekijöiden suojaa pahoinpitelyn uhrina tulee parantaa säätämällä rikosilmoituksen tekeminen työnantajan velvollisuudeksi. Menettely toteuttaisi työryhmän tavoitteen siitä, ettei oikeudellisia jatkotoimia ja niihin liittyviä päätöksiä tulisi jättää työntekijöiden kannettavaksi. Pahoinpitelyt voidaan rinnastaa työtapaturmiin, joiden kohdalla ilmoittamisvelvollisuus on jo työnantajalla. Työnantajan ilmoitusvelvollisuutta perustelee myös tekojen tapahtuminen työnantajan johdon ja valvonnan alaisessa toiminnassa tai työtehtävien vuoksi. Lisäksi työnantajan ilmoitusvelvollisuus olisi omiaan vähentämään ilmoituksen personoitumista työntekijään, joka voi edelleen joutua päivittäin tekemisiin väkivaltarikokseen syyllistyneen henkilön kanssa.
Asian jatkovalmistelun osalta palkansaajakeskusjärjestöt pitävät tärkeänä mahdollisuutta päästä osallistumaan lainvalmisteluun.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Akava ry