Kuva Marc Piunti iStock.
Yrittäjien eläketurvassa alivakuuttamisen annetaan jatkua – samalla palkansaajien maksutaakka kasvaa
Yrittäjien eläketurvasta yhä suurempi osa maksetaan verovaroista. Tilanne edellyttää korjaamista, sillä se on epäreilu palkansaajille ja kestämätön valtion talouden kannalta.
Yrittäjien eläketurvan keskeinen ongelma on alivakuuttaminen, mikä kuormittaa valtion taloutta ja näkyy yrittäjien heikkona sosiaaliturvana. Tilanne on epäreilu palkansaajille, kun verovaroista joudutaan kustantamaan yhä suurempi osa yrittäjien eläkkeistä.
– Veronmaksajien jatkuvasti nousevat kustannukset yrittäjien eläketurvasta tulee saada pienemmiksi. Ensi vuonna valtion osuuden eläkkeiden rahoituksesta arvioidaan nousevan jo lähemmäs 600 miljoonaa euroa. Tämä kehitys ei ole kenenkään kannalta toivottavaa, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Eläketurvakeskuksen selvityksen mukaan valtaosa yrittäjistä alivakuuttaa itsensä. Tämä tarkoittaa, että yrittäjien niin sanottu YEL-työtulo on määritelty pienemmäksi kuin heidän yritystoiminnastaan saama ansiotulo. YEL-työtulon perusteella määritellään eläkemaksujen suuruus.
– Yrittäjien eläkkeiden rahoituksessa on valtava aukko, mutta kokoomuksella ei näytä olevan mitään halua korjata alivakuuttamisen ongelmaa ja sitä kautta parantaa julkisen talouden tilannetta, ihmettelee Eloranta ja viittaa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen kommentteihin kuluvalla viikolla.
Hallituksen asettama selvityshenkilö Jukka Rantala antoi tänään oman esityksensäsiitä, miten yrittäjien eläketurvaa voitaisiin kehittää. Selvityksen tavoitteena oli etsiä ratkaisuja, joilla yrittäjän eläkemaksun ja eläkkeen perustana olevan työtulon määrittämistä kehitettäisiin niin, että se huomioisi nykyistä paremmin yrittäjän todellisen ansiotulon ja tulojen vaihtelun sekä vähentäisi alivakuuttamista.
– On hyvä, että raportissa esitetään useita keinoja puuttua alivakuuttamisen ongelmaan, mutta monet ehdotuksista tarvitsevat vielä jatkoselvitystä.
Oman ongelmansa muodostaa myös se, että yritykset siirtävät palkansaajatyötä kustannuksia välttääkseen vastentahtoiseksi yrittäjätyöksi.
– Tämä heikentää kilpailuneutraliteettia yrittäjätyön ja palkansaajatyön välillä sekä yritysten kesken, huomauttaa Jarkko Eloranta.