Suomen ensimmäinen EU-komissaari Erkki Liikanen, europarlamentin jäsen Li Andersson, STTK:n puheenjohtaja ja FinUnionsin varapuheenjohtaja Antti Palola, FinUnionsin johtaja Susanna Salovaara, nykyinen EU-komissaari Henna Virkkunen sekä SAK:n puheenjohtaja ja FinUnionsin puheenjohtaja Jarkko Eloranta FinUnionsin juhlaseminaarissa Brysselissä. Kuva: Juha Roininen.
FinUnions – 30 vuotta edunvalvontatyötä Brysselissä sosiaalisen Euroopan puolesta
FinUnions juhlii merkittävää merkkipaalua – kolme vuosikymmentä edunvalvontatyötä palkansaajien puolesta Brysselissä. Tänään juhlittiin sosiaalisen Euroopan saavutuksia samalla, kun katse siirtyi myös tulevaisuuden Eurooppaan, jota ay-liike on mukana rakentamassa.
Työntekijöiden oikeudet eivät ole vain kansallinen kysymys, vaan koko Euroopan tulevaisuuden oikeudenmukaisuuden ja vakauden perusta. Tämä oli päivän viesti FinUnionsin 30-vuotisjuhlaseminaarissa Brysselissä.
SAK:n ja FinUnionsin puheenjohtaja Jarkko Eloranta korosti puheessaan, että suomalainen ay-liike on puolustanut työntekijöiden etuja Brysselissä yhtä kauan kuin Suomi on ollut EU:n jäsen. Ay-liikkeen myönteinen asenne jäsenyyteen jo 1990-luvun alussa vaikutti osaltaan kansanäänestyksen lopputulokseen, ja siksi voitiinkin juhlia sekä 30 vuoden EU-jäsenyyttä että 30 vuoden vaikuttamistyötä.
– Ilman tuolloisia viisaita päätöksiä Suomella voisi nyt olla hyvin erilainen asema Euroopassa, Eloranta muistutti.
Eloranta painotti myös, että EU-lainsäädäntö on ollut merkittävä tuki suomalaisille työntekijöille. Työturvallisuus on parantunut, tasa-arvo edistynyt ja sosiaalinen ulottuvuus vahvistunut. Erityisesti nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä EU tarjoaa turvaverkon työntekijöille.
– Ilman ay-liikettä, ilman sosiaalista ulottuvuutta ja vuoropuhelua emme olisi suomalaisia ja eurooppalaisia samalla tavalla. Nämä arvot täytyy säilyttää ja niitä on puolustettava nyt entistä vahvemmin.
Jarkko Eloranta kiitti suomalaisen ay-liikkeen visionäärisiä johtajia, jotka aikoinaan näkivät EU-jäsenyyden ja Brysselin toimiston perustamisen arvon. Päätös on osoittautunut oikeaksi, sillä EU:n sosiaalinen ja työelämää koskeva ulottuvuus on vahvistunut vuosi vuodelta.
Työntekijöiden oikeuksia on vahvistettu kolmen vuosikymmenen ajan
Jarkko Eloranta kuvasi puheessaan kolmen vuosikymmenen kehityskaarta Maastrichtin sopimuksesta ja Jacques Delorsin luomasta sosiaalisesta Euroopasta aina José Manuel Barroson ajan kriiseihin ja Jean-Claude Junckerin sekä Ursula von der Leyenin komissioiden lakihankeuudistuksiin.
Erityisen tärkeää Elorannan mukaan on kuitenkin viime vuosikymmen, jolloin saavutettiin historiallisia edistysaskeleita työntekijöiden oikeuksien vahvistamisessa:
- Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimintasuunnitelma loi pohjan uudelle sosiaaliselle kehitykselle.
- Vähimmäispalkkadirektiivi paransi alhaisimman palkan suojan kattavuutta ja vahvisti työehtosopimusjärjestelmien asemaa.
- Palkka-avoimuusdirektiivi toi lisää työkaluja sukupuolten välisen palkkaeron kaventamiseen.
- Alustatyödirektiivi asetti sääntöjä digialustoilla työskentelevien aseman turvaamiseksi
- Lisäksi komissio osoitti vahvaa tukea sosiaaliselle vuoropuhelulle sekä EU-tasolla että kansallisesti.
– Nämä edistysaskeleet eivät olleet lahjoja työntekijöille, vaan kovalla työllä saavutettuja voittoja. Juuri siksi FinUnions ja suomalaiset palkansaajat ovat Brysselissä: varmistamassa, että työn ääni kuuluu, työntekijöiden oikeuksia puolustetaan ja sosiaalinen edistys pysyy EU-hankkeen ytimessä, Jarkko Eloranta linjasi.
Tärkeä työ jatkuu
STTK:n puheenjohtaja ja FinUnionsin varapuheenjohtaja Antti Palola tiivisti seminaaripäivän keskustelut ja päätti seminaarin sanoihin, jotka kiteyttivät juhlan hengen:
– Olemme olleet mukana kehittämässä työelämää Suomessa ja Euroopassa niin kaksi- kuin kolmikantaisesti sekä vaikuttamalla EU-politiikkaan. Työ Brysselissä ei ole aina näkyvää, mutta se on välttämätöntä – juuri neuvottelujen, kannanottojen ja sitkeän edunvalvonnan kautta syntyy todellinen muutos.
– Edessämme on isoja haasteita, mutta vain vahva ja yhtenäinen ay-liike voi vastata niihin. FinUnions jatkaa työtään paremman Euroopan puolesta työntekijöille, aivan kuten se on tehnyt viimeiset 30 vuotta.
Kirjoitus on ote FinUnionsin uutisesta. Lue koko uutinen FinUnionsin verkkopalvelussa.