Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia / Creative Commons CC BY 4.0.
Budjettiriihi johti ojasta allikkoon
Hallitus on tehnyt budjettiriihessä päätöksiä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Budjettiesitys sisältää joitain parannuksia elokuussa esiteltyyn luonnokseen nähden, mutta uudet päätökset vetävät kokonaisuuden ojasta allikkoon.
Korkotukilainojen takausten vähentäminen on huono uutinen rakennusalalle, joka on kärsinyt taantumasta jo pitkään. Päätös on uhka riittävälle asuntotuotannolle tulevaisuudessa. Ylipäätään valtiontalouden näkökulmasta sosiaalisen asuntopolitiikan ongelma on tilastokäytäntö, ei niinkään järjestelmä.
– On sääli, että näennäisiä säästöjä haetaan asuntopolitiikan kustannuksella. Tavalliset työssäkäyvät suomalaiset tarvitsevat kohtuuhintaisia asuntoja. Asuntopula voi muuttua ongelmaksi myös työllisyyden kasvulle, SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila toteaa.
Ostovoiman ja peruspalveluiden suojaaminen budjettiriihessä on sinänsä järkevää, mutta on törkeää valjastaa rahastotaloutta oman ideologiansa käsikassaraksi. Hallituksen päätökset hamuavat Valtion eläkerahaston kukkarolle, minkä lisäksi Metsähallituksesta löytyi uusi rahasto hallituksen hampaisiin.
– Tällaiset silmänkääntötemput yhteisillä eläkevaroilla ovat vastuutonta politiikkaa.
Hallitus mainosti myös uusia työllisyystoimia, joille todella olisi huutava tarve. Pitkäaikaistyöttömyys on historiallisen korkealla tasolla ja työttömyysaste yksi länsimaiden korkeimmista. Suurista puheitta huolimatta konkreettiset päätökset jäivät kosmeettisiksi.
Suurella osalla työttömiä on korkeintaan toisen asteen tutkinto. Samaan aikaan koulutukseen ja muihin työllisyyspalveluihin osallistuvien määrä on laskenut jyrkästi palveluiden puutteellisten resurssien vuoksi.

– Tässä tilanteessa kaikkien työttömien koulutusmahdollisuuksia pitäisi lisätä eikä vain avata avoimen korkeakoulun opintoja.
SAK peräänkuuluttaa sitä, että julkistaloutta ei ole mahdollista tasapainottaa ilman tulopuolta vahvistavia veropäätöksiä. Pieniä haittaverojen kiristyksiä ja korkeimpiin eläkkeisiin osuvia veropäätöksiä tehtiin, mutta kokonaisuus jäi pieneksi.
– Nämä päätökset ovat vain murto-osa siitä lovesta, minkä hallitus teki puoliväliriihessä valtion tuloihin yhteisöveron ja suurituloisten tuloveron kevennyksillä, Knuutila huomauttaa.
Budjettiriihessä hallitus on päättänyt myös maahan muuttaneiden kotoutumiskorvauksen leikkauksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajien kotoutumista edistäviä palveluita heikennetään paljon. Hallitukselle maahanmuuttajien työllisyys ei selvästikään ole kovin tärkeää.
– On älytöntä, että uuden rasismikohun keskellä hallitus päättää jakaa maahanmuuttajille keppiä. Hokema siitä, että “hallitus puhuu teoin”, saa ihan uuden merkityksen, Tatu Knuutila toteaa.