Hyppää sisältöön

Tulliliitto

Tulliliittoon voivat kuulua kaikki Tullissa työskentelevät henkilöt. Liitto on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yhteisöjäsen.

Jäsenet

Tulliliiton jäseniä ovat Tullin työntekijät ja virkamiehet.

Jäseneksi liittyminen

Jäsenet liittyvät johonkin Tulliliiton jäsenosastoista. Jäseneksi haluavat voivat ottaa yhteyttä alueensa luottamusmieheen tai lähimmän jäsenosaston toimihenkilöön tai täyttää Tulliliiton verkkopalvelussa olevan taustatietolomakkeen.

Tulliliiton jäsenmaksu vuonna 2025 on 0,9 % palkasta. Jäsenmaksu sisältää myös työttömyyskassan jäsenmaksun. Maksun voi vähentää verotuksessa.

Opiskelijajäsenyys

Tulliliitolla ei ole opiskelijajäseniä.

Satu Holm seisoo aulatilassa ja katsoo suoraan kameraan.

Satu Holm (30 v.)

  • Tulliylitarkastaja ja talousrikostutkija, työskennellyt Tullissa vuodesta 2019 lähtien.
  • Tulliliiton jäsen.

”Liiton jäsenyys on tavallaan osa työnkuvaa. Kun nykymaailman tilanne on mikä on, liitto on tarjonnut paljon sellaista yleistä tukea ja turvaa. Hyödynnän paljon liiton tarjoamia etuja, kuten kulttuuritukea. Esimerkiksi teatteri ja museot tarjoavat hyvää tasapainoa työlle.”

Työehtosopimukset

Tutustu valtion virka- ja työehtosopimukseen