Perheet kokoontuvat heinäkuussa Kisakeskukseen

03.04.2012 14:05
SAK
Uutiset Työelämä

Kesän varmat tähtihetket koittavat heinäkuun ensimmäisellä viikolla Pohjantähti-perheleirillä. 25-vuotisjuhlaleri järjestetään Kisakeskuksessa Raaseporissa 2.–7.7.2012.

- Leiri sopii vanhoille ja nuorille, puuhailijoille, laiskottelijoille, vimmaisille liikkujille ja erityisesti villeille vesieläimille, kiteyttää viikon olemuksen leiripäällikkö, SAK:n nuorisosihteeri Tatu Tuomela.

Liikuntaa, kisailuja, kädentaitojen harjaannuttamista ja seikkailuja

Aikuisten leirimukavuuden varmistaa parhaiten se, että lapsilla on mukavaa. Pohjantähti-leiri onkin kuuluisa todella laajasta ohjelmastaan.

Päivittäinen liikuntatarjonta ei rajoitu yksin ohjattuihin lapsi- ja aikuisryhmiin, vaan liikkumaan kannustetaan myös omaehtoisesti koko perheen voimin. Iltapäivät on omistettu erilaisille kisailuille ja haasteotteluille, joiden järjestämisessä on vain oma mielikuvitus rajana.

Halukkaat pääsevät kokeilemaan myös kädentaitojaan. Perheen teini-ikäisille on luvassa oma erähenkinen seikkailunsa.

- Pahitteeksi ei ole myöskään se, että koko perhe pääsee istumaan valmiiseen ruokapöytään kaikkina leiripäivinä, Tatu Tuomela muistuttaa.

Kysy liitosta lomatukea

Leiriviikon hinnat ovat

  • sisämajoitus aikuiset: 385 euroa
  • sisämajoitus 6–16-vuotiaat lapset: 195 euroa
  • teltta- tai asuntovaunumajoitus aikuiset: 220 euroa
  • teltta- tai asuntovaunumajoitus lapset: 110 euroa

Ennen leirin varaamista kannattaa kysyä omasta ammattiliitosta tai -osastosta lomatukea. Ilmoittaudu leirille puhelimitse numeroon (019) 223 0300.

Lisätietoja mm. Facebookista

Pohjantähden loisteen varmistavat SAK, TUL, SAKKI sekä Nuoret Kotkat ja SAL.

Juhlavuoden kunniaksi Pohjantähti-leiri on siirtynyt myös sosiaaliseen mediaan. Leirisuunnitelmia ja -muisteloita voi kerrata niin Pohjantähti-blogissa kuin Facebookissakin.

Lisätietoja löydät myös Kisakeskuksen sivuilta. www.kisakeskus.fi.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.