Hyppää sisältöön

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Juristi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:ssä on noin 165 000 jäsentä, jotka työskentelevät kuntien, kuntayhtymien, valtion, yksityisten hyvinvointipalvelujen, seurakuntien sekä näillä aloilla toimivien yhtiöiden ja liikelaitosten palveluksessa. JHL huolehtii jäsentensä eduista työelämän muuttuvissa haasteissa aktiivisella otteella. Aluetoimistojen vastuulla on alueen järjestö- ja edunvalvontatehtävät sekä jäsenpalvelu. Lisätietoja: www.jhl.fi.

Haemme nyt joukkoomme juristia liiton oikeudelliselle toimialueelle määräaikaiseen työsuhteeseen 2.5.2025–6.6.2026.

Juristin tehtävänä on neuvoa liiton jäseniä ja luottamusmiehiä työpaikan erimielisyystilanteissa ja työelämän sosiaaliturva-asioissa, hoitaa jäsenten työoikeudellisia riita-asioita tuomioistuimissa sekä työ- ja virkaehtosopimusten tulkintaerimielisyyksiä työtuomioistuimessa. Lisäksi juristi osallistuu lainvalmistelua koskevaan edunvalvontaan, jäsenten ja luottamusmiesten kouluttamiseen sekä toimii oikeudellisena asiantuntijana liiton muille toimijoille. Valittavan henkilön tehtävät määritellään tarkemmin asianomaisen kokemuksen ja osaamisen mukaan.

Edellytämme tehtävään valittavalta juristilta oikeustieteen kandidaatin/maisterin tutkintoa, sekä kykyä itsenäiseen ja aloitteelliseen työskentelyyn. Arvostamme osaamista työ- ja virkamiesoikeuden alalta, kokemusta asiamiehen tehtävien hoitamisesta tuomioistuimissa sekä suoritettua tuomioistuinharjoittelua tai muuta kokemusta lainkäyttötehtävistä. Hyvä ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito luetaan eduksi.

Tarjoamme kilpailukykyiset työsuhteen ehdot sekä monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät. Palkka ja muut edut määräytyvät JHL:n henkilöstön työehtosopimuksen mukaan.

Työsuhde alkaa 2.5.2025 tai sopimuksen mukaan. Aloitamme työhaastattelujen pitämisen jo rekrytoinnin aikana.

Lisätietoja lakiasiainjohtaja Keijo Karhumaa, p. 040 525 7852 to 13.3. klo 9.30–11.00 ja ma 17.3. klo 13.00–15.00.

Hakemukset ja ansioluettelot pyydämme lähettämään viimeistään 21.3.2025 klo 14.00 sähköpostitse osoitteeseen henkilostohallinto@jhl.fi, aihekenttään maininta Juristi.