Uutta asiantuntemusta SAK:hon: Anni Marttinen aloitti ekonomistina, Timo Katajainen alue- ja järjestöasiantuntijana

Lokakuun myötä SAK:ssa on aloittanut työnsä kaksi uutta asiantuntijaa: ekonomisti Anni Marttinen sekä alue- ja järjestöasiantuntija Timo Katajainen.
14.10.2019 08:30
SAK
Anni Marttinen

Anni Marttinen siirtyi SAK:hon valtiovarainministeriön EU-sihteeristöstä. Hänellä on työkokemusta myös muun muassa Suomen Pankista ja Euroopan järjestelmäriskikomiteasta ESRB:stä. Marttinen on valmistunut kansantaloustieteen maisteriksi Tampereen yliopistosta.

SAK:ssa Marttinen vastaa erityisesti makrotalouteen, kauppapolitiikkaan sekä Euroopan talous- ja rahaliittoon liittyvien asioiden valmistelusta.

–Koen pääseväni SAK:ssa työskentelemään oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Täällä voin hyödyntää omaa osaamistani talouspolitiikkaan ja yleisemminkin poliittiseen päätöksentekoon kohdistuvassa vaikuttamistyössä. Toivon myös, että pystyn SAK:ssa kasvattamaan EU-politiikan näkyvyyttä ja merkitystä.

Timo Katajaisen toimii Hämeen edunvalvojana

Timo Katajainen

Alue- ja järjestöasiantuntija Timo Katajainen on SAK:ssa lainassa Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n Varsinais-Suomen aluetoimistosta. Katajainen työskentelee SAK:n järjestöosastolla Anna Mäkipään sijaisena kesäkuuhun 2023 saakka.

Ennen ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen siirtymistä Katajainen työskenteli muun muassa levyseppähitsaajana ja työhönvalmentajana.

SAK:ssa Timo Katajaisen pääasiallinen toimintavastuualue on Häme.

– Lähden innolla tekemään Hämeen järjestö- ja vaikuttamistyötä. SAK tarjoaa hyvän näköalapaikan myös alueelliseen edunvalvontaan, Katajainen toteaa.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.