Työtä työttömän puolesta ja uudistusten valmistelua – Tutustu SAK:n vuosikertomukseen 2017

SAK:n viime vuosi oli taas täynnä vahvaa vaikuttamistyötä. Tutustu työhömme uudistetun vuosikertomuksen kautta. Osan SAK:n vaikuttamistyöstä esimerkiksi erilaisissa työryhmissä ja neuvostoissa kertovat taas tänä vuonna asiantuntijat itse.
25.05.2018 10:01
SAK

– Yksi viime vuoden tärkeimpiä vaikuttamisen kohteita oli aktiivimallin vastustaminen. Emme osallistuneet sen valmisteluun, vaan vaikutimme sen perumiseksi muilla keinoin, johtaja Eija Hietanen kertoo.

– Viime vuosi kului myös valmistellessa monia uudistuksia, joista yksi oli muutto uuteen toimistoon Pitkänsillanrantaan. Emme jätä uudistamista tähän vaan jatkamme edelleen toimintamme uudistamista.

Osa SAK:n vuodesta on esitelty lukujen avulla. SAK:n asiantuntijat esimerkiksi kirjoittivat viime vuonna 173 lausuntoa eri lakiluonnoksiin ja osallistuivat 106 asiantuntijakuulemiseen. Vuosikertomuksen sivuilta löydät myös kiinnostavia lukuja SAK:n taloudesta.

– Tilinpäätöksemme on ollut tähän saakka julkinen ja yhteenveto siitä on löytynyt verkkosivuiltamme. Lisäsimme viime vuonna avoimuutta entuudestaan, kun otimme kiinnostavimpia talouslukuja myös vuosikertomukseemme.

Lue kertomus SAK:n vuodesta 2017.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.