Tuire Santamäki-Vuori: Nykymuotoisesta valtion tuottavuusohjelmasta on luovuttava
SAK:n valtuuston kokous 20.-21.5.2010
SAK:n valtuuston kaksipäiväinen kevätkokous alkoi tänään Kiljavan opistolla Nurmijärvellä. Kokouksen avasi SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly pitää katsauksen ajankohtaiseen talous- ja työmarkkinatilanteeseen. Sen jälkeen hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola avaa yleiskeskustelun.
Valtuuston kokouksessa on tällä kertaa ohjelmassa myös puheenjohtajan kyselytuokio. Valtuutetuille on torstai-iltapäivänä varattu noin tunnin verran aikaa esittää Lauri Lylylle kysymyksiä ajankohtaisista aiheista. Ennen kyselytuokiota Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen kertoo elintarvikealan neuvottelutilanteesta.
Osoitteesta www.sak.fi/valtuusto löytyvät SAK:n valtuuston esittely, syyskokouksen aikataulu ja liittoesitykset. Samaan osoitteeseen kerätään kokouksen aikana mm. lehdistötiedotteet ja referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista.
Tuire Santamäki-Vuoren avauspuheenvuoro
Suomalaisessa työmarkkinamallissa keskusjärjestöillä on ollut merkittävä rooli palkkalinjasta sovittaessa. Nyt työnantajien EK on kieltäytynyt keskitetystä palkkasopimisesta – ei vain tilannekohtaisesti, vaan linjaustensa mukaan pysyvästi. Työnantajat ovat silti tiukasti koordinoineet liittoneuvottelujen sisältöä sekä sopimuskorotusten että tekstiasioiden osalta. Sen sijaan uusien työehtosopimusten päättymis- tai irtisanomisajankohdat ovat pahasti eriytyneet. Se palvelee ennen muuta työnantajien tavoitteita.
Jatkuvan neuvottelun periaate on saanut aivan uuden sisällön: nyt työehtosopimusneuvotteluja on jatkuvasti jollakin alalla käynnissä. Tulevaa ajatellen meillä ay-liikkeellä on tarve kehittää yhdensuuntaista tavoiteasetantaa, parantaa omaa keskinäistä koordinaatiotamme sekä linjata niitä toimia, joihin työnantajien kiristyneet otteet liittopöydissä antavat aihetta. Tässä SAK:lla ja muilla palkansaajakeskusjärjestöillä on joka tapauksessa keskeinen rooli riippumatta siitä, neuvotellaanko palkoista keskitetysti vai liittotasolla.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen tulee jatkossakin olla neuvottelu- ja sopijaosapuolia työlainsäädäntöä, ansioperusteista sosiaaliturvaa ja työeläkkeitä koskevassa päätöksenteossa. Näistä asioista on sovittava niiden kanssa – ei riitä, että niitä kuullaan.
Verotus on vaikuttamisen, ei sopimisen kohde
Sopimisen ohella ay-liikkeellä on vahva tarve ja halu vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Yhteiskuntavaikuttaminen on osa jäsenten edunvalvontaa. Yhteiskuntavaikuttamisen keskeisiä asia-alueita ovat perusturva, julkiset palvelut sekä koulutus-, työllisyys-, elinkeino- ja asuntopolitiikka. Jatkossa myös verotuksen luonnollinen paikka on tällä listalla. Aiemmin ansiotulojen verotuksesta on usein päätetty kolmikannassa osana tulopoliittisia kokonaisratkaisuja. Ay-liike joutui tupon yhteydessä osalliseksi jopa varallisuusveron poistoa koskevaan virhepäätökseen.
Talous- ja rahaliiton oloissa verotus on kansallisen talouspolitiikan keskeinen väline. Siksi ansioverotustakin koskevien päätösten nivominen osaksi palkkaratkaisuja on ongelmallista. Veroratkaisujen kytkentä palkkasopimiseen ylläpitää myös painetta verotuksen jatkuvaan alentamiseen. Se vaarantaa verotuksen perustehtävän turvata riittävät verotulot yhteisten hyvinvointipalvelujen ja sosiaaliturvan rahoitukseen. Ostovoiman pitkällinen rakentaminen verotusta alentamalla on ollut omiaan myös alentamaan palkkojen kansantuoteosuutta ja siten vinouttamaan työn ja pääoman välistä tulonjakoa.
Sopiminen ja muu yhteisymmärrykseen tähtäävä vuoropuhelu ovat eri asioita. Tämä ero on pidettävä selkeänä myös meneillään olevassa kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman kolmikantaisessa valmistelussa.
Työllisyysasteen ripeä nousu talouskriisin jälkeen on keskeistä sekä työn ja työstä saatavan toimeentulon tähden että julkisen talouden pitemmän aikavälin tasapainottamiseksi. Kestävyysvajeen taustalla ovat paitsi väestön ikääntymisestä aiheutuvat menopaineet, myös ylimitoitetut veroalennukset ja uudet veroporkkanat sekä itse talouskriisin aiheuttama velkaantuminen. Mitä paremmin työllisyysasteen nostossa onnistutaan, sitä pienemmäksi jää kokonaisveroasteen tuleva korotustarve.
Suomi on jälleen sijoittunut erinomaisesti kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Ruotsi oli EU-sarjan paras, Suomi toinen ja Tanska kolmas. Hyvä kilpailukyky ei säily eikä vahvistu itsestään eikä takaa menestystä jokaisessa kilpailussa. Vahvuuksiamme ovat osaaminen, yhteiskuntarauhaa edistävä hyvä sosiaaliturva, toimivat infrastruktuuri ja luotettava hallinto. Toisaalta korkeat kustannukset ja kireä verotus koetaan kilpailukykyä kaventaviksi tekijöiksi. Mutta voiko sanoa yksioikoisesti, että korkea verotus heikentää kilpailukykyä? Pohjoismaiden kolmoisvoitto antaa jälleen tukea sille johtopäätökselle, että verotusta ei voi tarkastella erillään siitä, mitä verorahoilla saadaan aikaan yritystoiminnan menestyksen ja ihmisten hyvinvoinnin hyväksi.
Vääristä päätöksistä osattava luopua
Kaikki työ on organisoitava tehokkaaksi ja laadukkaita tuloksia tuottavaksi, niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Väärät mittarit ohjaavat kuitenkin virheisiin, kuten valtion tuottavuusohjelmien kaavamaiset henkilötyövuosivähennystavoitteet ovat tehneet. Omaa henkilöstöä saneerataan ennenaikaisesti pois työmarkkinoilta, julkisten palvelujen tuotantoa siirretään markkinoille kustannuksista piittaamatta, virastojen perustehtävien hoito vaarantuu, henkilöstön työmotivaatio heikkenee ja entiset työntekijät suorittavat entisiä tehtäviään itsensä työllistävinä yrittäjinä.
Säteilyturvakeskus STUKin pääjohtajan Jukka Laaksosen selvitys tuottavuusohjelman toimeenpanon vaikutuksista tarjoaa havainnollisen esimerkin kaikista näistä vaikutuksista. Samaan aikaan, kun Suomessa valmistellaan ydinvoiman lisärakentamista, karsitaan STUKin mahdollisuuksia varmistaa säteily- ja ydinturvallisuus ja lisätään tietoisesti turvallisuusriskejä kansalaisille ja yhteiskunnalle.
Viisautta on perääntyä vääristä päätöksistä. Nykymuotoisen valtion tuottavuusohjelman toteutus tulee lopettaa ja ottaa uusi suunta kohti tuloksellisuuden kestävää parantamista. Samoja virheitä ei pidä toistaa myöskään kunnissa tuomalla sinne väkisin vastaavia pakotteita. Jos päätöksentekijät eivät uskalla korjata virheitä, koko poliittisen päätöksentekojärjestelmän uskottavuus kärsii pahasti.
Ay-liike epävakaita töitä tekevien asialle
Työvoiman käyttö- ja hankintatavat muuttuvat. On pätkä-, silppu- ja vuokratyötä, on itsensä työllistämistä yrittäjänä tai vain työkorvauksen saajana – eri työn tekemisen tapoja peräkkäin tai rinnakkain. Tämä suunta näyttää olevan vain vahvistumassa. Monet tahot ovat pontevasti tuomassa Suomeen niin sanotun yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallia. Isossa-Britanniassa se on merkinnyt julkisen sektorin työntekijöiden liukumista itsensä työllistäjiksi, joilta julkinen sektori sitoutuu hankkimaan palveluja muutaman vuoden määräajan. Työn teettämistapojen muutos läpäisee koko työmarkkinat.
Ay-liikkeen saavutukset työntekijöiden turvaksi eivät tarjoa enää riittävää eivätkä tasapuolista suojaa kaikkein epävakaimmassa asemassa työtään tekeville ihmisille. Sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava myös palkkatyön harmaille reunoille ja siitä ulos – itsensä työllistämiseen. Uudistuvana liikkeenä meidän on mukautettava edunvalvonnan sisältöä ja piiriä niin, että kykenemme yhdessä löytämään ratkaisuja uusiin haasteisiin. SAK onkin yhdessä JHL:n, PAMin ja muutaman muun pienemmän ammattiliiton kanssa käynnistänyt hankkeen ”Työn teettäminen reiluksi – turvaa pätkittyyn työelämään” koordinaattorinaan VTT Anu Suoranta.
Hanke tarjoaa työlle asiantuntemusta sekä alustan innostavalle yhteiselle pohdinnalle ja verkottumiselle. Korjaavien toimenpiteiden taustaksi on kartoitettava lakien ja työehtosopimusten puutteet ja tehtävä ne näkyviksi. Yhtä lailla kuin lakien ja työehtosopimusten sukupuolivaikutuksia on määrä arvioida (suvaus), vastaavaa arviota on käynnistettävä siitä, miten normit tunnistavat ja kohtelevat erilaisia työn suorittajia. Tässä meillä ay-liikkeenä on yhteisen tekemisen paikka sekä sopimuksia tekevinä järjestöinä että yhteiskuntavaikuttajina.