Tuire Santamäki-Vuori: Kuntien menoleikkaukset eivät edistä työurien pidentymistä
SAK:n valtuuston kokous 18.&#;821119.11.2010
SAK:n nykyisen valtuuston viimeinen kokous alkoi tänään Kiljavan opistolla Nurmijärvellä. Kokouksen avasi SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori.
Avauspuheenvuoron jälkeen SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly luo katsauksen ajankohtaiseen talous- ja työmarkkinatilanteeseen. Varapuheenjohtaja Matti Huutola avaa yleiskeskustelun talous- ja työmarkkinatilanteesta.
Valtuuston kokouksessa esitellään tänä syksynä muun muassa SAK:n eduskuntavaalitavoitteet ja uusin jäsentutkimus. Ohjelmassa on myös puheenjohtajan kyselytunti, jolloin valtuutetut voivat esittää Lauri Lylylle kysymyksiä ajankohtaisista aiheista. Kyselytunti järjestetään ensimmäisenä kokouspäivänä torstaina, jos aikaa jää. Muussa tapauksessa se on vuorossa ensimmäisenä perjantaina.
Osoitteesta www.sak.fi/valtuusto löytyvät SAK:n valtuuston esittely, syyskokouksen aikataulu ja liittoesitykset. Samaan osoitteeseen kerätään kokouksen aikana mm. lehdistötiedotteet, uutisia ja referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista.
Ensi kesän edustajakokouksessa valitaan SAK:lle uusi valtuusto seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Edustajakokouksen vuoksi valtuusto ei kokoonnu lainkaan keväällä.
Tuire Santamäki-Vuoren avauspuheenvuoro
Talouden ja työmarkkinoiden näköalat ovat edelleen epävarmat. Myös politiikan tuleva suunta on pimennossa. Vasta ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen selviää, millainen valmius uudella hallituksella on yhteistyöhön työmarkkinajärjestöjen kanssa työ- ja sosiaalilainsäädännön kehittämiseksi ja etuuksien rahoituksen turvaamiseksi. Tuolloin ratkeaa myös, kehitetäänkö julkisia palveluja ensi sijassa kansalaisten vai elinkeinoelämän tarpeista käsin, millä keinoin julkisen sektorin velkaantumista hallitaan ja nähdäänkö tuloerojen voimakas kasvu asiana, jonka kehityssuuntaan halutaan yhteiskuntapolitiikalla puuttua.
Suomeen ei tarvita amerikkalaista teekutsuliikettä, jonka ykköstavoite on leikata julkisia menoja ja julkisen sektorin tehtäviä. Julkisen talouden velanhoitokaan ei ole kamreerityötä, vaan poliittisia valintoja. Taloustaantuma suisti valtion ja kuntien taloudet epätasapainoon. Velkaantumisen pysäyttämiseksi tarvitaan menomalttia, mutta ennen kaikkea talouden ja työllisyyden kasvua vauhdittavia toimenpiteitä. Kasvu kerryttää verotuloja ja vähentää velkaantumista. Sen lisäksi tarvitaan kohdennettuja veronkorotuksia, jotka ovat perusteltuja myös verotuksen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi.
Suomen ennätyksellisen nopeasti kasvaneet tuloerot ovat tulosta epäonnistuneesta kannustinpolitiikasta. Rikkaimpia on suosittu mittavin veronalennuksin ja sosiaaliturvan vähimmäisetuuksia on korotettu erittäin pidättyväisesti. Hyvätuloiset ovat rikastuneet ja pienituloiset köyhtyneet ilman, että kannustinpolitiikalla olisi saatu aikaan tavoiteltuja vaikutuksia työvoiman tarjontaan. Muiden eurooppalaisten maiden tapaan veronalennusten aika on nyt ohi.
Liian varhain aloitettu talouden vyönkiristys vaarantaa kestävän elpymisen. Menoleikkauksia pyritään myös oikeuttamaan täysin virheellisillä mielikuvilla pöhöttyneestä julkisesta sektorista. Valtion henkilöstöä on kovakouraisesti vähennetty jo vuosikausia. Hyvinvointipalveluista pääasiallisesti vastuullisen kuntasektorinkin suhteellinen koko on pysynyt yli 20 vuoden ajan ennallaan, vaikka hoiva- ja hoitopalvelujen kysyntä on kasvanut voimakkaasti väestön ikääntyessä. Viime vuonnakin kunnat säästivät yli 400 miljoonaa euroa henkilöstömenoistaan jättämällä tehtäviä täyttämättä tai lisäämällä muun muassa palkattomien vapaiden käyttöä. Jäljet näkyvät työntekijöiden jatkuvana ylikuormituksena. Se purkautuu sairastavuutena ja kyynistymisenä eikä ainakaan edesauta työurien pidentymistä.
Menoleikkauksilla rapautetaan palveluita ja heikennetään sitä talouskasvun perustaa, joka muodostuu liiketoimintaympäristön vakaudesta ja turvallisuudesta, toimivasta infrastruktuurista, luotettavasta hallinnosta sekä osaavasta ja mukautumiskykyisestä työvoimasta. Mitalisijamme kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa ovat pitkälti suomalaisen hyvinvointivaltion hedelmiä. Laadukkaista julkisista palveluista huolehtiminen on jatkossakin parasta elinkeinopolitiikkaa – ei se, että yhteisistä palveluista tehdään bisnestä.
Ammattiyhdistysliikkeen on oltava valppaana tunnistamaan myös ne edunvalvontatarpeet, joita moninaistuneet työn teettämis- ja hankintatavat synnyttävät. Pätkä-, silppu-, vuokra- ja osa-aikatyössä tai erilaisina itsensä työllistäjinä työskentelee jo noin 700 000 ihmistä – ei mikään marginaali-ilmiö, vaan mittava ja jatkuvasti kasvava joukko nykyisiä tai potentiaalisia ammattiliittojen jäseniä. Nykyinen sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on pääosin rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Palkkatyön ja yrittäjyyden välinen harmaa alue on kamppailujen kenttä, jolla määritellään tulevaisuuden työelämän sääntöjä.
Moninaistuneen työn teettämisen seurauksista työtä tekevien toimeentuloon kertovat karua kieltä köyhyystilastot. Kun kaikista palkansaajista kolme prosenttia on suhteellisella köyhyysmittarilla köyhiä, on osuus määräaikaisilla palkansaajilla 10 prosenttia ja itsensä työllistäjillä 17 prosenttia. Vähimmäisturvan parantaminen ja muun muassa perhevapaiden kehittäminen niin, että erilaisissa elämäntilanteissa olevien vanhempien mahdollisuudet vapaiden käyttöön paranevat, ovat ajankohtaisia tavoitteita, joita ei julkisia menoja karsimalla voida ratkaista.
Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava kaikkeen palkkatyöhön sekä palkkatyöhön rinnastuvaan itsensä työllistämiseen. Tähän tavoitteeseen tulisi myös uuden hallituksen ohjelmassa sitoutua. Nyt ei tarvita löyhiä lupauksia, vaan elävää elämää kestäviä ratkaisuja.