SAK kannattaa hallituksen toimenpiteitä kansalaisten tukemiseksi energiakriisin keskellä

Monet palkansaajat pelkäävät, etteivät he selviä sähkölaskuistaan, koska elinkustannukset kasvavat monella rintamalla. Tämän vuoksi hallituksen esittämät toimenpiteet ovat SAK:n mielestä perusteltuja.
19.12.2022 17:43
SAK
Voimalinjoja Espoossa joulukuussa 2022. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva.

Venäjän hyökkäyssodan seurauksena käynnistynyt energiakriisi on johtanut sähkön hinnan moninkertaistumiseen. Joillekin on tulossa jopa kymmenkertainen lasku pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna.

– Suomi selvisi koronakriisistä verrattain vähin vahingoin, koska päätimme jo heti pandemian alussa, ettei ihmisiä jätetä poikkeusoloissa yksin. Tilanne on nyt samanlainen, koska yksittäiset ihmiset eivät ole voineet varautua sähkön hinnannousuun mitenkään. Olisi väärin jättää heidät tällaisessa tilanteessa yksin, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa.

Hallituksen toimille on myös kansan vahva tuki. Kuluttajaliiton teettämän kyselyn mukaan 78 prosenttia kansalaisista kannattaa sähkölle asetettavaa määräaikaista hintakattoa. Myös tarve on ilmeinen: saman kyselyn mukaan sähkön kohonnut hinta aiheuttaa taloudellista ahdinkoa lähes 60 prosentille suomalaisista.

Hallituksen esittämät toimenpiteet jakautuvat kolmeen osaan: Kuluttajia tuetaan kertakorvauksella loppuvuoden laskujen osalta. Lisäksi hallitus aikoo pidentää sähkölaskujen maksuaikoja. Paketin kolmas osa on ensi vuonna voimaan tuleva kuluttajien sähköstä maksamalle hinnalle asetettava katto.

Jarkko Eloranta uskoo toimenpiteiden auttavan ihmisiä selviämään pahimman yli.

– Tärkeintä on, että toimet valmistellaan viipymättä. Lyhyen aikavälin toimenpiteiden lisäksi on pohdittava, miten Suomi lisää energiaomavaraisuuttaan ja vähentää riippuvuutta fossiilisista tuontipolttoaineista. Pidemmällä aikavälillä tilanne ratkeaa vain, jos Suomessa ja EU:ssa on riittävästi Venäjästä riippumatonta sähköntuotantokapasiteettia.

Tuet on tarkoitus rahoittaa windfall-verolla ja kantaverkkoyhtiö Fingridin niin sanotuilla pullonkaulatuotoilla.

– On oikeudenmukaista, että kriisin vuoksi ansiottomia tuottoja verotetaan ja käytetään kansalaisten ahdingon tukemiseksi, Eloranta sanoo.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.