Raportti: Palkansaajien ostovoima kasvaa

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan (tukuseto) tänään torstaina julkaisema raportti kertoo Suomen työmarkkinoiden normalisoituvan.
21.06.2018 13:56
SAK
Kuva: Patrik Lindström

Tukuseton raportin perusteella kilpailukykyongelmat on selätetty ja palkansaajien ostovoiman kasvu perustuu nyt veroporkkanoiden sijaan palkankorotuksiin. Seuraavaksi katse on käännettävä kasvun edellytysten vahvistamiseen.

Suomen kilpailukyky vahvistuu maltillisten palkkaratkaisujen ja kilpailijamaita vahvemman tuottavuuskehityksen myötä. Yksikkötyökustannuksilla mitattuna Suomen kilpailukyky suhteessa Saksaan vahvistuu jopa kymmenellä prosenttiyksiköllä vuosina 2015–2019. Suhteessa koko euroalueeseenkin Suomen kilpailukyky paranee tuntuvasti, vuosina 2015–2019 yhteensä kuudella prosenttiyksiköllä.

Ilkka Kaukoranta

– Tämän hallituksen tavoittelema kilpailukykyloikka on nyt loikittu ja seuraavalla hallituskaudella katse on käännettävä tulevan kasvun vahvistamiseen. Lyhytnäköisen leikkauspolitiikan sijaan on satsattava kasvuun, koulutukseen ja tutkimukseen, SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta painottaa.

Palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia ja ennusteen mukaan ostovoiman kasvu säilyy hyvänä lähivuodet. Ostovoimaa tukee inflaatiota nopeamman palkkakehityksen ohella työllisyyden vahvistuminen.

– Ostovoiman kasvu ei onneksi enää ole viime vuosien tapaan riippuvainen hallituksen veroratkaisuista. Ostovoiman jatkuva pönkittäminen veronkevennyksille uhkaisi hyvinvointivaltion rahoitusta, huomauttaa Kaukoranta.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta eli tukuseto laatii taloudellisia selvityksiä ja laskelmia työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluja sekä päätöksentekoa varten. Valtioneuvoston kanslian asettamassa toimikunnassa on edustajia muun muassa SAK:sta ja muista työmarkkinajärjestöistä sekä valtiovarainministeriöstä.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.