Puheenjohtaja Jarkko Eloranta lähti mielellään mukaan Terapiassa tavataan -liikkeeseen: ”Toivottavasti kenenkään ei tarvitse kantaa suruja ja vaikeuksia yksin”

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on valittu Terapiassa tavataan -liikkeen ohjausryhmään. Liike perustettiin vastareaktiona psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon ja sen tavoitteena on tehdä Suomesta maailman terapiamyönteisin maa.
18.11. 15:08
SAK
Jarkko Eloranta. Kuva Patrik Lindström.

– Ihmisen elämässä tulee vastaan onnistumisia ja vaikeuksia, menestystä ja menetyksiä. Iloja ja onnistumista on kiva jakaa, mutta toivottavasti kenenkään ei tarvitse kantaa suruja ja vaikeuksia yksin, Jarkko Eloranta sanoo.

Hänestä on tärkeää, että avun hakemiseen ja saamiseen liittyvää häpeää hälvennetään. 

– Kukaan ei ihmettele eikä häpeä, jos fyysisiin vaivoihin joutuu hakemaan apua. Samalla tavalla ei pitäisi ihmetellä eikä hävetä avun hakemista mielenterveyden vaikeuksiin. 

Terapiassa tavataan -liike haastaa seuraavaksi Suomen suurimpia työnantajia luomaan 
Hyvän mielen työpaikkoja ®.

Mitä työpaikoilla voidaan tehdä työntekijöiden mielenterveyden tukemiseksi? 

– Työpaikan perusasioiden pitää tietysti olla kunnossa. Tämä tarkoittaa muun muassa toimivaa työsuojelua, jonka avulla voidaan varmistaa terveellinen ja turvallinen työympäristö. Olisi hyvä, jos työterveyspalveluita tarjottaisiin myös työntekijöiden mielenterveyden tukemiseen.

Eloranta painottaa, että hyvän työpaikan ja työyhteisön tunnusmerkkejä ovat suvaitsevaisuus ja monimuotoisuuden arvostaminen.

– Pitää olla myös valmiutta muokata työtä, jos työntekijän työkyky sitä vaatii.

Terapiassa tavataan -liike on mielenterveyden vahvistamisen puolesta työskentelevä verkosto, johon kuuluu muun muassa työnantajia, työmarkkinajärjestöjä ja kaikki Suomen 34 mielenterveysjärjestöä. Siihen voi liittyä mukaan myös yksityiset ihmiset.

Aiheesta voi keskustella sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #terapiassatavataan.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.