Päivi Viirumäellä on jäljellä vielä työvuosia neljä. Hän on miettinyt, että voisi jatkaa eläkeiän saavutettuaan osa-aikaisena työntekijänä. Kuva Kristiina Kontoniemi.
Pohjanmaan alueellinen duunari Päivi Viirumäki: Hyvällä asenteella pääsee pitkälle
Yli 40 vuotta samassa talossa työskennellyt Päivi Viirumäki valloitti palkintoraadin ammattiylpeydellään. Päivi perehdyttää uudet työntekijät kärsivällisesti ja innostaa muita kehittämään työpaikkaansa.
Yhdentoista päivän lomitus. Siihen tyytyi Päivi Viirumäki, kun hän vuonna 1983 ammattikoulusta päästyään meni kysymään töitä Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan keittiöltä.
Määräajan umpeuduttua työt eivät loppuneetkaan. Itse asiassa ne jatkuvat yhä.
– Olen tykännyt tehdä tätä työtä, joten miksi vaihtaisin työpaikkaa?
42 vuodessa Viirumäki on oppinut talon tavoille. Tai oikeastaan aika monillekin tavoille, sillä vuosikymmeniin mahtuu jos jonkinlaisia muutoksia. Käytännössä työpaikka on tyystin erilainen kuin 1980-luvulla.
– Kun tulin taloon, perunat ja porkkanat pestiin ja kuorittiin ja kaali pienittiin itse. Nyt kaadetaan kaikki valmiina pussista.
Viirumäki suhtautuu työnsä muutoksiin rennosti ja uteliaasti. Hänestä ei saa tekemälläkään jäärää, jonka mielestä ennen oli kaikki paremmin.
– Olen luonteeltani sellainen, että haluan kehittyä. Jos joku sanoo, että näin on tehty 30 vuotta, kysyn, miksei sitä voisi muuttaa, jos lopputulos on sama – tai jopa parempi.
Viirumäellä on tapana pallotella ideoitaan kollegojensa kanssa työn ohessa ja kahvitunneilla. Työnantajakin rohkaisee henkilöstöä kehittämään toimintatapojaan.
Paljon paukkuja perehdytykseen
Kunnianhimoisesta mutta joustavasta asenteesta on hyötyä myös harjoittelijoiden kanssa. Viirumäen työpaikka on opetuskeittiö, jossa on lähes aina joku opastettava opiskelija.
Viirumäki muistaa, kuinka häntä aikoinaan neuvottiin suhtautumaan vastaan tuleviin asioihin avoimin mielin. Samaa asennetta hän pyrkii välittämään nykynuorille.
– Sanon heille, että positiivinen ajatusmaailma on todella hyvä työmaailmassa ja iloisella asenteella pääsee pitkälle. Huumoria myös tarvitaan!
Viirumäen mielestä on tärkeää, että uudet työntekijät saavat pestinsä alkajaisiksi perusteellisen opastuksen. Hänellä on tapana päästää harjoittelija heti hommiin.
– Kun perehdytyksen tekee alussa kunnolla, ei tarvitse tehdä sitä monta kertaa.
Alakohtaisena luottamusedustajanakin toimiva Viirumäki huomauttaa, että riittämätön perehdytys voi johtaa vakaviin seurauksiin. Uusi työntekijä saattaa tehdä virheen, jonka seurauksena ruokaan pääsee pöpöjä, allerginen saa vääränlaisen annoksen tai vanhus jää ilman kotipalveluateriaansa.
Kaikki eivät aina tule ajatelleeksi, että siisteysvaatimuksissa on kyse myös turvallisuudesta.
– Jos esimerkiksi kaatuu ananaslientä lattialle, se pitää siivota heti pois, ettei kukaan liukastu.
Työvuosia Viirumäellä on jäljellä vielä neljä. Hän on vähän miettinyt, ettei heittäytyisi eläkeiän saavutettuaan kokonaan oloneuvokseksi.
– Jos kroppa kestää, voisin edelleen tehdä muutaman työpäivän viikossa.
3 kysymystä
Miten tuet työkaveria hankalassa tilanteessa?
– Kannustan positiiviseen ajattelutapaan.
Vinkkisi työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen?
– Minulla on mökki, ja olen aivan mahdoton saunoja. Lauteilla kroppa rentoutuu. Saattaa siellä istuskellessa tulla tosi hyvä ideakin, jonka voi viedä työmaalle.
Parasta omassa elämässä juuri nyt?
– Terveys, lapset, mökki ja hyvä seura. Minulla on kiva poitsukaveri, jonka kanssa reissaan asuntoautolla ympäri Suomea.
Kuka
- Päivi Viirumäki, 60, Seinäjoki
- Ammatiltaan ruokapalvelutyöntekijä
- Työnantaja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
- Ammattiliitto Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
- Alakohtainen luottamusedustaja, JHL:n paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen
SAK:n aluetoimikunnat valitsevat vuosittain saamiensa ehdotusten pohjalta vuoden alueelliset duunarit.
Minna Hotokka