Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Palkansaajilta laaja tuki SAK:…

Uutinen

Palkansaajilta laaja tuki SAK:n ehdotuksille työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi 

SAK selvitti lokakuussa tutkimusyhtiö Verianilla kyselyllä, miten paljon palkansaajat tukevat eri työperäisen hyväksikäytön torjumiseen tähtääviä toimenpiteitä. Selkeä enemmistö suhtautuu SAK:n ja sen jäsenliittojen ajamiin keinoihin myönteisesti. Myönteinen kanta ei juuri riipu palkansaajan tulotasosta, ammattiasemasta, koulutuksesta tai poliittisista mielipiteistä.

Kyselytutkimuksessa tiedusteltiin kantoja alipalkkauksen kriminalisointiin, ammattiliittojen kanneoikeuteen, viranomaisten resurssien sekä toimivaltuuksien kasvattamiseen ja pääurakoitsijan vastuuseen koko alihankintaketjusta. 

Alipalkkauksen kriminalisointia kannattaa 87 % palkansaajista. Alipalkkauksen kriminalisoinnilla tarkoitetaan sitä, että palkan tai sen osien maksamatta jättäminen olisi rikos. Näin ei nykyään ole, vaan kiinni jääneelle työnantajalle ei tule muita sanktioita kuin että hänen on maksettava työntekijälle se palkka, joka hänelle olisi alun perin kuulunutkin maksaa.  

Viranomaisten resurssien ja toimivaltuuksien kasvattamista kannatti 81 prosenttia. Pääurakoitsijan vastuun laajentamista kannatti saman verran (80 %). Ammattiliittojen kanneoikeutta, eli mahdollisuutta haastaa työntekijän puolesta työnantaja oikeuteen, kannatti 75 % kyselyyn vastanneista palkansaajista. Ammattiliittojen kanneoikeus olisi tärkeää esimerkiksi silloin kun työntekijä pelkää itse haastaa työantajaansa. 

Myös nykyisiä hallituspuolueita kannattavilta palkansaajilta tulee SAK:n ja liittojen ehdotuksille vankkaa tukea. Esimerkiksi alipalkkauksen kriminalisointia kannattaa Kokoomuksen palkansaajakannattajista 76 % ja Perussuomalaisten 80 %. Lisäksi Kokoomuksen eduskunnassa vastustamaan ammattiliittojen kanneoikeuden myöntämiseen suhtautuu myönteisesti 62 % puolueen palkansaajakannattajista. Perussuomalaisten palkansaajakannattajista 69 % suhtautuu kanneoikeuteen myönteisesti.  

Viime viikkoina julkisuudessa on puhuttu paljon työperäisestä hyväksikäytöstä STT:n Turun telakkaa koskeneen paljastusjutun sekä Paavo Teittisen ilmiön ympäriltä kirjoittaman kirjan Pitkä vuoro ansiosta. SAK on jäsenliittojen kanssa jo pitkään vienyt eteenpäin työperäisen hyväksikäytön kitkemistä lainsäädännön ja viranomaisten resurssien avulla. Ammattiliitoilla on myös palveluita, jotka ovat keskittyneet neuvomaan työntekijöitä eri tilanteissa.

Kyselytutkimukseen vastasi 2317 suomalaista palkansaajaa. Tutkimus toteutettiin 1.-3.10.2025. Tilastollinen virhemarginaali on koko aineiston tasolla noin 2,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.