Loma ei ole itsestäänselvyys

Palkansaajat odottavat loman alkua monista eri syistä. Osa on suoraan sanoen ”loman tarpeessa”: työ on ollut kuluttavaa ja elpymiseen tarvitaan lomaa. Lomalla ihmiset haluavat tehdä sellaisia asioita, joihin muulloin ei ole aikaa. Joillakin loma taas katkaisee mielenkiintoisen työrupeaman.

Palkansaajan loman saaminen ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvyys kovin pitkään. 1800&#;82111900-lukujen vaihteessa Suomessa oli lomaa käytännössä vain virkamiehillä ja valkokaulustyöläisillä. Eli loma oli silloin herrojen herkku. Lomaoikeus kaikille palkansaajille on saavutettu monien eri vaiheiden kautta.

Edelleenkään kaikissa maissa ei ole lakisääteistä oikeutta palkalliseen lomaan. Useimmiten kyse on kehitysmaista, joissa tyypillisesti on puutteita muissakin työehtoihin ja
-oloihin liittyvissä asioissa. Kuitenkaan kaikissa korkean elintason ja länsimaisen sivistyksen maissakaan lomaoikeudet eivät ole hyväksyttävällä tasolla.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei ole lakisääteistä oikeutta palkalliseen vuosilomaan. Arviolta neljännes yksityisellä sektorilla työntekijäasemassa olevista amerikkalaisista ei saa lainkaan palkallisia lomia tai muita palkallisia vapaapäiviä. Oikeus palkalliseen lomaan tuntuu meistä itsestään selvältä oikeudelta, mutta kaikille palkansaajille se ei ole itsestään selvää.

Lomaoikeus vaati vuosikymmenten työn

Ammattiyhdistysliikkeen vaatimuslistalla loma on ollut liikkeen alkuajoista asti eli 1800-luvun loppupuolelta. Suomessakin lomasta saatiin mainintoja joihinkin työehtosopimuksiin jo 1900-luvun alussa. Kansainvälinen työjärjestö ILO velvoitti jo 1900-luvun alussa järjestämään palkkatyöväestön loma-asiat kuntoon. Teollistuvassa maailmassa vaadittiin sosiaalisia uudistuksia ja terveyden suojelua.

Laki kauppa-, konttori- ja varastoliikkeiden työoloista säädettiin vuonna 1919. Siinä määriteltiin vuosilomaksi seitsemän päivää. Laajemmin työntekijöiden lomasta puhuttiin vuoden 1922 työsopimuslaissa, jossa loman pituus oli 4–7 päivää. Ensimmäinen vuosilomalaki tuli voimaan vuonna 1939. Silloin 1–5 vuoden työsuhteen jälkeen sai
9–12 päivän palkallisen loman.

Sen jälkeen vuosilomalakia on muutettu useasti. Loma on pidentynyt erityisesti työväenpuolueiden sekä SAK:n ja sen liittojen ajamana lainsäädäntöteitse pääsääntöisesti 30 päivään. Osalla palkansaajista työehtosopimuksissa on sovittu sitäkin pidemmistä lomista. Valtion virkamiesten osalta pidemmistä lomista on säädetty vuosilomalaissa.

Vuonna 2005 voimaan astunut nykyinen vuosilomalaki määrittelee tarkemmin työ- ja virkasuhteisten loman ansainnan ja loma-ajan palkan. Lain määräyksiä on täydennetty ja tarkennettu eri alojen työehtosopimuksissa muun muassa lomarahan (lomaltapaluurahan) osalta. Sen saaminen määräytyy työehtosopimusten perusteella.

Koska lomaa voi pitää?

Lain mukaan pääosa lomasta eli 24 arkipäivää on sijoitettava kesälomakaudelle: toukokuun 2. päivän ja syyskuun 30. päivän välille. Loppuosa lomasta (talviloma) on annettava ennen seuraavan lomakauden alkua, talvilomakaudella. Lähtökohtaisesti loma tulisi antaa yhtäjaksoisena, joskin joitain poikkeamasäännöksiä on työn käynnissä pitämisen ja keskinäisen sopimisen perusteella. Yhtäjaksoisuuden tarkoituksena on se, että työntekijät pystyisivät virkistäytymään kunnolla ja ravistamaan työasiat mielestään.

Lomaa vietetään monin eri tavoin. Lomalla on tärkeää tehdä niitä asioita, jotka työn vuoksi saattavat jäädä jalkoihin. Lomalla vietetään yhteistä aikaa perheen kanssa, levätään, harrastetaan, liikutaan, matkustellaan – kukin tekee oman halunsa mukaan.

2000-luvullakin kehitettävää

Vaikka Suomessa lomaoikeus on taattu lailla ja työehtosopimuksilla, ei tilanne ole ongelmaton. Edes normaaleissa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa loman pitäminen ei aina ole itsestään selvää. Työsuhteiden turbulenssi on melkoista, sillä noin neljännesmiljoona työpaikkaa syntyy ja katoaa joka vuosi.

Työpaikan mennessä alta työntekijällä on aina edessään stressaava kausi, kun pitää hakea työtä ja sopeutua uuteen tilanteeseen. Usein on myös vaikeuksia saada pidettyä jo ansaittu palkallinen vuosiloma. Vaikka uusi työpaikka löytyisikin helposti, uudessa työpaikassa loman kerääminen alkaa yleensä alusta. Ensimmäisenä kesänä ei tavallisesti pääse viettämään lomaa täysimääräisesti.

Oma lukunsa ovat määräaikaiset työntekijät, joilla työsuhteen kesto voi asettaa rajoituksia lomaoikeuden käytölle, vaikka sinänsä laki ja sopimukset palkallisen loman takaavatkin. Jos loman saakin pidettyä haluamanaan ajankohtana, ei palkallinenkaan loma tuo sitä lepoa ja irtiottoa, mihin se on tarkoitettu, kun työttömyyden uhka väijyy nurkan takana. Myös palkan pienuus voi vaikutta siihen, ettei pätkätyösuhteiden keskellä ole mahdollista pitää lomaa.

Omat ja työelämän toiveet sovitettava yhteen

Kehittämistarpeita riittää siis myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi lomasäännösten kehittäminen muuttuvassa työelämässä on haasteellinen tehtävä, joka vaatii erittäin pitkäjänteistä työtä. Työntekijälle on tärkeää saada pitää riittävästi lomaa itselleen sopivana ajankohtana, mutta työnantajan toiveet voivat olla toisenlaisia. Ristiriitoja aiheuttaa myös se, mitkä päivät luetaan lomapäiviksi.

Näin lomakaudella tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, että meidän oikeuttamme vuosilomaan voitaisiin vakavalla tavalla uhata, mutta täysin mahdotonta se ei ole. Mikään ei ole itsestään selvää muuttuvassa maailmassa.

Artikkeli on julkaistu Hämeen Sanomissa 27.7.2008