Hannu Jouhki Mikkelissä: Työehtoneuvotteluihin tarvitaan uudet ja kaikille yhteiset pelisäännöt

SAK:n johtaja Hannu Jouhki on huolestunut yhteisten pelisääntöjen puuttumisesta käynnissä olevalla sopimuskierroksella.
15.02.2020 10:55
SAK

– SAK:n hallitus on valmis esittämään työnantajaliitoille, että työehtoneuvotteluiden koordinaatioon sitoudutaan nyt ja tulevilla sopimuskierroksilla. Ja yleisemminkin rakennetaan ja sovitaan uusi toimintamalli, joka on kaikkien hyväksyttävissä.

Solidaarisuuteen perustuva koordinoitu malli voisi Jouhkin mukaan muodostaa uuden Suomen mallin. Mallissa kunnioitettaisiin viennin päänavausta. Palkansaajat sitoutuisivat pitämään kansantalouden kantokyvyn mukaan tehtyä päänavausta ohjenuorana alakohtaisille sopimuksille.

Hannu Jouhki painottaa, ettei koordinoitu työmarkkinamalli saa johtaa samapalkkaisuustavoitteista luopumiseen ja perusteettomien palkkaerojen lukitsemiseen.

– Ennen seuraavaa sopimuskierrosta on yhdessä sovittava askelmerkeistä, joiden puitteissa voidaan sopia vaikkapa palkkaohjelmista aloilla, joilla palkkojen jälkeenjääneisyys on suurta tai liukumat pienet.

SAK jakaa Suomen Yrittäjien huolen reilujen sääntöjen unohtamisesta

Suomen Yrittäjät on tällä viikolla nostanut esiin pienten ja keskisuurten yritysten vaikeudet saada maksusuoritukset ajoissa suurilta yrityskumppaneilta. Suuryritykset pidentävät laskujen maksuaikoja usein kohtuuttoman pitkiksi.

– On epäeettistä, että jotkut suuryritykset käyttävät vahvaa markkina-asemaansa hankkiakseen itselleen rahoitusetua ja heikentävät samalla pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja joskus jopa toiminnan jatkamisen edellytyksiä. Jos markkinoiden hyviin vaikutuksiin on uskominen, siellä pitäisi ainakin pelata reiluilla säännöillä, Jouhki toteaa.

SAK:n kasvu ja vaikuttaminen -osaston johtaja Hannu Jouhki puhui tänään lauantaina SAK:n Mikkelin Seudun paikallisjärjestön 90-vuotistapahtumassa. Paikallisjärjestöön kuuluu 26 ammattiosastoa, joissa on yhteensä yli 8000 jäsentä.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.