Entinen ujo tyttö uskaltaa nykyään vaatia muillekin oikeuksia

Indonesiassa laki ei vielä tunnusta kotiapulaista edes työntekijäksi, mutta vahvojen naisten keskuudessa viriää silti päättäväinen halu puuttua epäkohtiin. Tavoitteena monissa maissa on kotiapulaisille oikeus sosiaaliturvaan.
10.09. 10:35
SAK
Jakartalainen kotiapulainen Nur Khasanoh on ollut kotiapulainen 16-vuotiaasta lähtien. Kuva Anna Perttula

Kun indonesialaisen Nur Khasanohin työnantaja sai tietää, että hänen kotiapulaisensa on raskaana, seurauksena olivat potkut. Intialainen työnantaja myös kieltäytyi maksamasta minkäänlaista irtisanomisrahaa.

Kuvassa hymyilevä, rauhallisesti kameraan katsova kolmekymppinen nainen seisoo pyykkinarujen keskellä ahtaalla slummipihalla. Nur on nyt seitsemän vuotta myöhemmin pienen pojan äiti ja yksi monista Indonesian pääkaupungin Jakartan Cipete Kemungin lähiössä asuvista kotiapulaisista. Vaikka työ on sama, hänessä on tapahtunut ratkaiseva muutos.

– Nyt tiedän, että minulla on työntekijänä oikeuksia. Pystyn neuvottelemaan paremmin työnantajieni kanssa ja myös viemään asioita eteenpäin, jos jokin on pielessä, Nur sanoo.

Työnantajat levittävät mustia listojaan työntekijöistä, joiden tietävät olevan ammattiliiton jäseniä.

Työn menettäminen epäoikeudenmukaisella tavalla sai Nurin havahtumaan ja kuuntelemaan valveutuneemman ystävän neuvoja. Nur liittyi kotiapulaisia auttavan SAPULIDI-ammattiliiton jäseneksi ja sai ay-liikkeen kautta juristin apua. Hän voitti tapauksen ja sai entisen työnantajansa maksamaan korvaukset. Kaiken lisäksi edellinen työnantaja on nyt alueen kotiapulaisten niin sanotulla ”mustalla listalla”, eli hänen palvelukseensa ei haluta.

Nurin, hänen vartijana työskentelevän miehensä ja heidän poikansa koti sijaitsee Indonesian pääkaupungin Jakartan Cipete Kemungin asuinalueella, jossa monet muutkin kotiapulaisina työskentelevät asuvat. Niin myös Nurin äiti, Siti Bailah, jonka ura kotiapulaisena on jatkunut jo 25 vuotta. Itsekin ammattiliitossa aktiivinen äiti on ylpeä tyttärestään, joka hankkii nykyään SAPULIDI:in jäseniä ja uskaltaa vaatia oikeuksia itselleen ja muille.

Tosin Nur tietää, että myös työnantajat levittävät omia mustia listojaan työntekijöistä, joiden tietävät olevan ammattiliiton jäseniä ja sen kautta ”hankalia” vaatiessaan itselleen oikeuksia. Silti Nur ei halua enää alistua.

– Ennen olin hyvin ujo ja hiljainen. Nyt uskallan puhua ihmisten edessä ja tunnen itseni varmaksi, Nur sanoo.

Kotiapulaisten keskuudessa varsinainen ay-kulttuuri on vasta muotoutumassa.

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASKin työ kotiapulaisten tukemiseksi alkoi muutama vuosi sitten ja se jatkuu edelleen. Indonesiassa tätä kodeissa työskentelevää ammattikuntaa ei SASKin kansainvälisen toiminnan suunnittelijan Anna Perttulan mukaan edes noteerata työntekijöiksi.

– Heiltä puuttuu kokonaan työntekijän status, jonka avulla he voisivat vaatia esimerkiksi oikeutta sosiaaliturvaan. Indonesian lainsäädäntö ei siis suojele kotiapulaisia lainkaan, Perttula sanoo.

Perttulan mielestä kotiapulaisten keskuudessa varsinainen ay-kulttuuri on vasta muotoutumassa. Alaa vaiva näkymättömyys monella tasolla: kotiapulaiset ovat piilossa kodeissa, eikä heitä ole helppo tavoittaa ja saada kiinnostumaan oikeuksistaan saati ammattiliitoista. Kotiapulaisten tuloista on myös haasteellista periä pieniäkään jäsenmaksuja.

– Melkein nyrkkisääntö on, että kotiapulainen tienaa aina vähiten, Perttula sanoo.

Haaveeni on, että Indonesiassa olisi laki, joka suojelisi meidän kotiapulaisten oikeuksia.

Nur Khasanohilla on tällä hetkellä kolme työnantajaa: intialainen, korealainen ja japanilainen. Kukaan näistä ei ole suostunut tekemään Nurille kirjallista työsopimusta. Hänellä ei ole ollut sellaista vielä koskaan. Nur ajelee työpaikkojensa väliä mopolla. Sunnuntai on vapaapäivä. Silloin ehtii miettimään, mitä elämältä toivoisi.

– Haaveeni on, että Indonesiassa olisi laki, joka suojelisi meidän kotiapulaisten oikeuksia, Nur toteaa.

– Mutta oma unelmani on palata kotikylääni Campongiin. Sinne on 12 tunnin bussimatka. Minä ja mieheni säästämme rahaa, jotta voisimme rakentaa talon pienelle maatilkullemme.

Nuria naurattaa, kun hän kertoo, että haluaa viettää Campongissa eläkepäivänsä, mutta oikeasti hän on aivan vakavissaan.

– Haluan sen maan ja talon myös poikani tulevaisuuden takia.

SAK on yksi SASKin yhteistyökumppaneista. Lue koko juttu SASKin sivuilta.

Sini Saaritsa, SASK

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.