Aluevaaleissa ehdolla oleva Anne Puntanen: Lisää liikkuvia palveluita ja etävastaanottoja

Mikkeliläinen Anne Puntanen ja Oululainen Markku Eilola-Jokivirta ovat ehdolla tammikuussa järjestettävissä aluevaaleissa. Mikä sai heidät lähtemään ehdolle?

02.11. 07:30
SAK
Anne Puntanen päätti lähteä ehdolle, sillä hän haluaa vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Kuva Paula Myöhänen.

”Olen ehdolla aluevaaleissa”, kirjoitti mikkeliläinen Anne Puntanen, 61, jokin aika sitten Facebook-sivulleen ja aloitti vaalityön. 

– Tuo oli vasta alkua. Lähempänä vaaleja kampanjoinnin tahti tiivistyy. Aion tavata ihmisiä kasvokkain turuilla ja toreilla. Somea ja sen mahdollistamia livekeskusteluja aion hyödyntää myös. Teini-ikäiset lapsenlapseni auttavat innokkaasti, hän selittää.

Aluevaalit järjestetään 23. tammikuuta 2022 ja niiden ennakkoäänestys alkaa 12. tammikuuta.

Puntanen pyrkii Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustoon sdp:n listoilta. Hänellä on vankka kokemus sosiaali- ja terveysasioista. Puntanen on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän eli Essoten Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon JHL:ään kuuluvien työntekijöiden pääluottamusmies. Lisäksi hän työskentelee yhtenä päivänä viikossa palveluohjaajana asiakkaille kotiin annettavien tukitoimien parissa.

Kokemusta sote-asioista on kertynyt myös kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa.

– Koen, että minulla olisi osaamista ja annettavaa. Haluan vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja katsoa isoja kokonaisuuksia, Puntanen perustelee ehdolle lähtemistä.

Hän tähdentää, että Etelä-Savolla on erityispiirteitä, jotka erottavat sen monista muista hyvinvointialueista. Etelä-Savossa välimatkat ovat pitkiä ja asutus harvaa. Sote-palvelut pitäisi räätälöidä alueen olosuhteisiin.

– Minusta meillä pitäisi kehittää liikkuvia palveluita ja digipalveluita. Palveluita pitäisi viedä asiakkaiden luo ja toisaalta samaan aikaan pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän lääkärin ja hoitajan etävastaanottoja. Aina ei tarvitse mennä paikan päälle. Tärkeintä on taata kaikille yhdenvertaiset palvelut, Anne Puntanen sanoo.

Uudelta aluevaltuustolta hän toivoo yhteen hiileen puhaltamista. Yhdessä pitää löytää paras tapa huolehtia eteläsavolaisten hyvinvoinnista.

”Aluevaalit vaikuttavat meihin kaikkiin”

Halu huolehtia pelastustoimen asemasta ja kohottaa sen valmiuksia oli oululaiselle Markku Eilola-Jokivirralle, 50, syy lähteä ehdokkaaksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointivaltuustoon ja aluevaaleihin.

– Olen huono tekemään vaalilupauksia. Päätöksentekohan on neuvottelemista ja kompromisseja. Ajattelen kuitenkin, että syrjäisille sivuasemillekin pitäisi saada jonkinlainen lähtövalmius ensihoitoon. Sivuasemillakin kaluston pitää olla ajanmukaista ja henkilöstöllä paras mahdollinen tietämys, vasemmistoliiton listoilla ehdolla oleva Eilola-Jokivirta sanoo. 

Markku Eilola-Jokivirta

Hän työskentelee Stora Enson Oulun tehtaalla turvallisuusvalvojana ja kuuluu tehdaspalokuntaan. Lisäksi hän on Oulun poliisin neuvottelukunnan jäsen.

Luottamustoimi Oulun kaupungin rakennuslautakunnassa edellisellä kuntavaltuustokaudella lisäsi ymmärrystä pelastustoimesta ja paloturvallisuudesta.

– Aion kampanjoida pääasiassa sosiaalisessa mediassa. Kasvokkaiset tapaamiset ovat myös tärkeitä. Kahvipöytäkeskusteluissa haluan herätellä ihmisiä ylipäätään äänestämään. Aluevaalit koskettavat meitä kaikkia, arkisista palveluistahan niissä on kyse, Eilola-Jokivirta korostaa.

Mistä aluevaltuustot päättävät?

Aluevaltuustoihin valitut valtuutetut päättävät muun muassa hyvinvointialueen toiminnan toteuttamisesta, budjetista ja siitä, millaista yhteistyötä hyvinvointialue tekee kuntien sekä sote-palveluita tuottavien kansalaisjärjestöjen ja yksityisten yritysten kanssa.

Hyvinvointialueen ylimpien virkamiesten nimittäminen on valtuuston käsissä. Aluevaltuustot vaikuttavat myös siihen, miten henkilöstön työssäjaksamisesta ja -hyvinvoinnista huolehditaan.

Anu Vallinkoski

Lue lisää aluevaaleista ja uusista hyvinvointialueista artikkelista Aluevaalit lähestyvät, mutta mistä niissä äänestetään? 
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.