Uhkarohkea hyppy tuntemattomaan

Blogi 03.11. 18:00 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Metsäteollisuuden päätös irtautua työehtosopimustoiminnasta ravisuttaa työehtojärjestelmän perusteita. Suomessa, kuten muissakin pohjoismaissa, työehdoista sopiminen ja työelämän pelisäännöt ovat vuosikymmeniä pohjautuneet kattaviin alakohtaisiin työehtosopimuksiin. 

Alakohtaisen työehtosopimuksen poistuminen olisi siis iso mullistus, jonka vaikutuksia voi tässä vaiheessa vasta arvailla, mutta muutokseen sisältyy isoja riskejä niin työntekijöiden, työnantajien kuin koko yhteiskunnan kannalta. Keskityn tässä kirjoituksessa muutoksen mahdollisiin vaikutuksiin alan palkansaajiin ja yrityksiin.

Hajautetussa sopimisessa palkansaaja jää heikoille

Työehtosopimusten hyödyt palkansaajille ovat mielestäni ilmeisiä. Kollektiivisessa neuvottelussa palkansaajien neuvotteluasema on vahvempi. Taustalla on se logiikka, että yritys on harvoin riippuvainen yksittäisestä työntekijästä, mutta se on riippuvainen työntekijöistä kokonaisuutena. Sen takia palkankorotuksia on helpompi vaatia yhdessä kuin pyytää yksin. Kirjoitin tästä yksilöllisen neuvottelun ongelmista blogin aiemmin.

Alakohtaisen työehtosopimuksen loppuminen ei tietysti tarkoita välttämättä yksilökohtaista sopimista. Vaihtoehto voi myös olla yrityskohtainen työehtosopimus, joka sekin on kollektiivista sopimista.

Toisaalta myös yrityskohtainen neuvottelu voi heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa. Jos alan yritysten välillä on kova hintakilpailu, yksittäisen yrityksen voi olla vaikea suostua muita suurempiin palkankorotuksiin. Jos palkankorotus johtaa markkinaosuuksien menettämiseen, palkankorotus ei ehkä ole edes työntekijöiden intressissä. 

Sektorikohtaisissa neuvotteluissa tilanne on toinen, koska kaikkiin yrityksiin tuleva yhtä suuri palkankorotus ei vaikuta markkinaosuuksiin samalla tavalla kuin yrityskohtainen korotus. Siksi palkansaajien mahdollisuus vaatia palkankorotuksia on alakohtaisissa neuvotteluissa usein parempi kuin yrityskohtaisissa neuvotteluissa.

Kilpailu työntekijöistä asettaa lattian palkoille, joten tuskin mikään sopimisen malli johtaa kiristyvään palkkakilpailun myötä riistopalkkoihin. Silti voi ennustaa, että palkkaneuvotteluiden hajauttaminen työpaikkatasolle heikentää työntekijöiden neuvotteluvoimaa ja johtaa heikompaan palkkakehitykseen ja suurempiin palkkaeroihin.

Yritysten kannalta hajauttamiseen liittyy myös riskejä

Samat syyt, jotka tekevät alakohtaisiin työehtosopimuksiin perustuvan neuvottelun palkansaajien kannalta houkuttelevaksi, voivat selittää, miksi työnantajapuoli haluaa hajauttaa neuvotteluja yritys- tai yksilötasolle. Tähän sisältyy kuitenkin yritysten kannalta myös arvaamattomia riskejä.

Palkansaajien neuvotteluasema on yritystasolla heikompi, mutta välillä asia on päinvastoin. Jos yritys on esimerkiksi investoinut paljon uusiin koneisiin ja sitä kautta nostanut tuottavuutta, työnantajalle tulee kalliiksi, jos koneita ei voi työtaistelun takia käyttää. Jos investoinneilla on saatu merkittävää kilpailuetua suhteessa kilpailijoihin, isokaan palkankorotus ei välttämättä uhkaa työpaikkoja. Siksi yrityskohtaisessa neuvottelussa palkansaajat voivat työtaistelulla uhkaamalla vaatia suurempia palkankorotuksia ja siten saada investoinnin hyötyjä itselleen.

Alakohtaisessa neuvottelussa näin ei tapahdu, koska tuotavimman yrityksen mukaan mitoitetut palkankorotukset johtaisivat työpaikkojen menetyksiin heikommin kannattavissa yrityksissä. Sen takia palkansaajatkaan eivät pyri mitoittamaan alakohtaisia palkankorotuksia tuottavimman yrityksen mukaan. Alakohtainen työehtosopimus tuo työrauhan kaikkiin yrityksiin, jolloin parhaiten kannattavissakaan yrityksissä ei voi työtaisteluin vaatia isompia korotuksia.

Yrityskohtainen neuvottelu voi siis johtaa joissakin yrityksissä palkkojen nousuun ja voittojen pienenemiseen ja heikentää näin kannustimia investoida.  Tällä puolestaan on pitkällä aikavälillä negatiivinen vaikutus tuottavuuteen ja talouskasvuun.

Ilman alakohtaista työehtosopimusta ei ole myöskään yleissitovuutta. Se voi toki joidenkin yritysten näkökulmasta olla hyväkin asia, mutta samalla se johtaa siihen, että jotkut yritykset voivat hakea kilpailuetua maksamalla muita alhaisempia palkkoja. Tästä voi olla haittaa niille yrityksille, joissa työehdot ovat kunnolliset.

Yrityskohtaiseen sopimiseen voi liittyä yritysten kannalta myös se pulma, että työnlainsäädäntö mahdollistaa toisinsopimista laajemmin valtakunnallisissa kuin yrityskohtaisissa työehtosopimuksissa. Tässä on taustalla se vankka logiikka, että työntekijän turvaksi luodun työlainsäädännön minimiehdoista ei voi antaa poiketa muuta kuin aidosti tasapuolisten neuvotteluiden kautta. Yrityskohtainen sopiminen voi siis käytännössä olla rajoitetumpaa kuin valtakunnallisten työehtosopimusten puitteissa neuvottelu. 

Hajauttaminen moninkertaistaa sopimukset ja riidat

Hajautettuun sopimiseen liittyy myös hallinnollisia kustannuksia. Nyt yritykset ovat ulkoistaneet työneuvottelut ammatti- ja työnantajaliitoille, mutta ilman alakohtaista työehtosopimusta samoista asioista pitää linjata kaikissa yrityksissä erikseen ja työehtoneuvotteluihin liittyvä työn määrä moninkertaistuu. 

Lisäksi voidaan miettiä, miten työilmapiiriin vaikuttaa se, että palkankorotuksista ja muista työehdoista sovittaisiin työpaikoilla. Alakohtaisilla sopimuksilla työehtoihin liittyvät riidat on siirretty pois yritysten sisältä, mutta kuitenkin pöytiin, joissa alan ominaispiirteet ja työntekijöiden ja työnantajien tarpeet osataan huomioida.

Jos työehdoista sovitaan työpaikoilla, ne voidaan mukauttaa yrityksen tarpeisiin. Toisaalta, jos neuvottelut käydään liittojen kesken, voidaan yrityksissä keskittyä työehdoista vääntämisen sijaan työn tekemiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.  

Jos työehdoista siirrytään sopimaan yrityksiin, sovittavien asioiden määrä todennäköisesti vähenee. Näin kävisi erityisesti pienissä yrityksissä, joilla ei ole resursseja neuvotella laajoja työehtosopimuksia. Moni asia, joka nykyään sovitaan työehtosopimuksessa, muuttuisi sellaiseksi, josta työnantaja päättää yksin. Se voi toki olla työnantajan mieleen, mutta heikentäisi työntekijöiden sananvaltaa työelämässä.

Työehtosopimusten alasajo olisi askel pois pohjoismaisesta mallista 

Alakohtaisista työehtosopimuksista luopumiseen sisältyy siis isoja riskejä ja ongelmia. Toivon, että tältä osin Suomi pysyy muiden pohjoismaiden tavoin työehtosopimuksiin pohjautuvassa työmarkkinamallissa. 

Esimerkit vaikkapa anglosaksisista maista osoittavat, että yksilö- ja yrityskohtainen neuvottelu on mahdollinen työmarkkinamalli. Näiden maiden kokemusten perusteella neuvotteluiden hajauttaminen ei veisi suomalaista työelämää takaisin sata vuotta sitten vallinneeseen kurjuuteen, aikaan ennen alakohtaisia työehtosopimuksia. Mielestäni pohjoismainen työmarkkinamalli on kuitenkin monella tapaa parempi tapa järjestää työelämä. 

Kattaviin työehtosopimuksiin perustuva malli on mahdollistanut kaikissa pohjoismaissa verrattain korkean työllisyyden, kohtuulliset palkkaerot ja reilun työelämän, jossa myös työntekijöillä on vahva sanavalta. Tästä mallista kannattaa pitää kiinni tulevaisuudessakin.