Pitäisikö perusteettomat määräaikaisuudet kieltää myös budjetista?

Blogi 10.09. 10:44 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Työmarkkinoilla määräaikaisia työsopimuksia säädellään hyvin perustein. Lähtökohtana pitää olla vakituinen työsuhde, koska se tuo ennakoitavuutta ja turvaa työelämään. Budjettineuvotteluiden päätöksiä seuratessa tulee mieleen, tarvittaisiinko samaa pelisääntöä myös valtion budjettiin.

Budjettineuvotteluissa tehdään paljon perusteettomia määräaikaisia muutoksia. Verotuksen puolella esimerkiksi TKI-vähennys, yritysten tuplapoistot ja kotitalousvähennyksen korotus ovat määräaikaisia toimia, vaikka näiden perusteet eivät ole mitenkään tilapäisiä. Jos yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa kannattaa tukea verovähennyksellä, niin miksei verotuki ole suoraan pysyvä? Ei tarve tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemiselle pääty vuonna 2027. Jos verotuki ei taas ole niin järkevä, että sitä kannattaisi pysyväksi säätää, niin sitä ei tarvita määräaikaisenakaan.

Menojen puolella on myös paljon perusteettomia määräaikaisia toimia. On jatkuvasti tehty erilaisia kertaluonteisia panostuksia vaikkapa koulutukseen. On toki valtavan tärkeää, että koulutukseen panostetaan, mutta miksi sitä jatkuvasti tehdään määräaikaisilla panostuksilla, vaikka tarve on selvästi pysyvä?

Jatkuvasti toistuvat määräaikaiset budjettipäätökset kuitenkin vaikuttavat julkiseen talouteen samalla tavalla kuin pysyvätkin.

Taustalla lienee se, että määräaikaisille muutoksille on vankka poliittinen logiikka. Ne ovat houkutteleva kompromissi tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä. Ne ovat keino jakaa verotukia ja rahaa tärkeisiin asioihin ilman, että julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys näyttäisi kärsivän.

Todellisuudessa jatkuvasti toistuvat määräaikaiset budjettipäätökset kuitenkin vaikuttavat julkiseen talouteen samalla tavalla kuin pysyvätkin.

Käytännössä määräaikaiset muutokset luovat turhaa epävarmuutta. Erityisesti yritysverotuksessa on usein peräänkuulutettu ennakoitavuutta, jota määräaikaiset verohelpotukset heikentävät. Tällaista poukkoilevuutta elinkeinoelämä ei kuitenkaan yleensä kritisoi, koska ovat kuitenkin uusissa verotuissa saamapuolella.

Julkisten palveluiden osalta ongelma on tietysti sama. Viraston toimintaa on vaikea suunnitella pitkäjänteisesti, jos rahoitus perustuu määräaikaiseen rahoitukseen. Henkilöstöpolitiikkakin kärsii, kun toiminnan jatkuvuudesta on turhaa epävarmuutta.

Määräaikaiset päätökset tekevät myös poliittiset päätökset läpinäkymättömämmiksi, kun politiikan seuraajien on vaikeampi hahmottaa päätösten todellista suuntaa. Jos päättyvän määräaikaisen menolisäyksen korvaa uudella aiempaa pienemmällä määräaikaisella menolisäyksellä, niin hallitus voi kehua tekevänsä lisäpanostuksen, vaikka todellisuudessa määrärahat pienevät. Tällainen ristiriita puheiden ja todellisuuden välillä syö politiikan uskottavuutta aivan turhaan.

Määräaikaisille budjettipäätöksille on toki joskus myös perusteensa, aivan kuten määräaikaisille työsuhteillekin on paikkansa. Esimerkiksi poikkeuksellinen suhdannetilanne, korjausvelan tilapäinen umpikurominen tai kertaluonteinen investointi voivat olla hyviä perusteita määräaikaisuudelle. Kokeilukin on hyvä peruste, mutta vain jos kyse on aidosti kokeilusta, jossa esimerkiksi kunnollisen tutkimusasetelman ja seurantatutkimuksen perusteella yritetään aidosti oppia uutta.

Keväällä tehty päätös nostaa julkisten talouden menokehystä herätti tarpeen keskustella budjetoinnin pelisäännöistä ja kehyssäännön pitävyydestä. Voisiko samassa yhteydessä luoda myös pelisääntöjä, joilla karsittaisiin näitä perusteettomia määräaikaisuuksia? Jos hallitus haluaa tehdä budjettipäätöksen, joka vastaa johonkin pysyvään tarpeeseen, niin sen pitäisi aina lähtökohtaisesti olla pysyvä muutos.