Miksi 75 prosentin työllisyysaste on huono politiikkatavoite? Osa 1: ongelmia mittareissa

Viime vuoden lopussa Suomen hallitus juhli 72 %:n työllisyysastetavoitteen täyttymistä. Nykyinen hallitus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja monet muut tahot ovat rummuttaneet 75 prosentin työllisyysastetavoitetta seuraavalle hallituskaudelle.

Työllisyys on myös SAK:lle erittäin tärkeä asia. Siitä huolimatta yhteiskuntapolitiikkaa ei kannata sitoa tiettyyn työllisyysastelukuun.

Käsittelen aihetta kahdessa osassa. Tässä ensimmäisessä osassa käyn läpi virallisen työllisyysasteen ongelmallisuutta mittarina. Toisessa, maanantaina 7. tammikuuta ilmestyneessä osassa pohdin työllisyyttä yhteiskuntapolitiikan tavoitteena.

Tiivistetysti voisi todeta, että virallisessa työllisyysasteessa mittarina on ainakin kaksi perustavanlaatuista puutetta. Ensinnäkin se ei mittaa työn määrää ja toiseksi ikähaitari on pahasti ajastaan jäljessä. Virallisen 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen sijaan parempi työllisyyden mittari olisi 25–74-vuotiaiden kokoaikaiseksi muutettu työllisyysaste. Se huomioi työn määrän ja myös ikääntyneiden tekemän työn eikä rankaise nuorten opiskelusta.

Virallinen työllisyysaste ei mittaa työn määrää

Työllisyysaste mittaa työssä olevien ihmisten määrää. Tarkemmin sanottuna se mittaa viikon aikana vähintään tunnin ansiotyötä tehneiden ihmisten lukumäärää suhteessa koko väestöön.

Suomen verrokkimaina pidetään yleensä muita Pohjoismaita, joissa työllisyysasteet ovat maailman korkeimmasta päästä. Tässä vertailussa Suomi on jonkin verran muita jäljessä, vaikka kansainvälisesti vertaillen Suomenkin työllisyysaste on suhteellisen korkea.

Virallinen työllisyysaste Pohjoismaissa, 15–64-vuotiaat (%)

Lähde: OECD

Tästä ei kuitenkaan kannata hätääntyä, sillä työllisyysaste sivuuttaa työn määrän. Muissa Pohjoismaissa osa-aikatyö on selvästi yleisempää, kun taas meillä suositaan kokoaikatyötä. Näin ollen työllinen tekee ajallisesti mitaten keskimäärin enemmän töitä Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.

Paremman kuvan työllisyydestä saakin, kun vertaa kokoaikaiseksi muutettua työllisyysastetta. Tässä vertailussa Suomi onkin jo hyvää pohjoismaista tasoa. Kun Suomi oli vielä virallisten työllisyysasteiden vertailussa neljä prosenttiyksikköä Tanskaa jäljessä, onkin kokoaikaiseksi muutetun työllisyysasteen osalta Suomi kaksi prosenttiyksikköä Tanskaa edellä.

Kokoaikaiseksi muutettu työllisyysaste Pohjoismaissa, 15–64-vuotiaat (%)

Lähde: OECD

Ruotsi toki vetelee omilla lukemillaan myös kokoaikaiseksi muutetulla työllisyysasteella mitaten. OECD:n tilasto kuitenkin päättyy vuoteen 2016. On hyvin mahdollista, että Suomi on mennyt ohi Norjasta ja saavuttanut Ruotsia, sillä täällä talouskasvu sai tuulta purjeisiin vasta vuodesta 2016 alkaen.

Työllisyysasteen ikähaitarina 15–64 vuotta on vanhentunut

Tilastokeskuksen tuottama Suomen virallinen työllisyysaste mittaa 15–64-vuotiaiden työllisyyttä. Ikähaitari on jäänyt pahasti ajastaan jälkeen. On aivan luonnollista, että talouden kehittyessä suomalaisten koulutustaso nousee ja elinikä – sekä eläkeikä! – siirtyvät eteenpäin. Tämä myöhentää työuraa niin alku- kuin loppupäästäkin.

Työllisyysasteen mittaamiseen käytettävää ikähaitaria pitäisi siirtää 10 vuodella eteenpäin. Tällöin katsottaisiin 25–74-vuotiaiden työllisyyttä. Jos keskitämme voimamme 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseen, meiltä unohtuu niin nuorten koulutukseen panostaminen kuin ikääntyneiden työkyvyn tukeminen.

65–74-vuotiaiden työllisyysaste on noussut yli 10 prosenttiin viime vuosina. Jos rajaamme työllisyysasteen päättymään jo 64 ikävuoteen, sivuutamme työurien pidentymisen loppupäästä kokonaan. Tällöin esimerkiksi eläkeiän nosto ei vaikuta työllisyysasteeseen mitenkään. Tätä tuskin kukaan haluaa.

Työllisyysaste Suomessa, 65–74-vuotiaat (%)

Lähde: Tilastokeskus

Lisäksi tulisi huomata, että ikärakenteen kehitys sotkee työllisyysvertailuja. Vanhempien ikäluokkien työllisyys on alhaisempaa kuin keski-ikäisten. Vaikka kaikkien ikäluokkien työllisyysaste pysyisi ennallaan, väestön varttuessa työllisyysaste laskee. Suomessa työllisyysaste onkin alhaisempi osittain siitä syystä, että ikärakenne on työllisyyden kannalta muuttunut epäedullisemmaksi.