Koronakriisi laittaa tukitoimista päättävät mahdottoman tehtävän eteen

Blogi 27.03. 13:07 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Pandemia aiheuttaa hengenvaaran lisäksi suuria taloudellisia tappiota. Rajoitustoimien vuoksi ihmisiä kannustetaan olemaan poissa työpaikoiltaan ja käyttämästä palveluita. Joissain tapauksissa elinkeinon harjoittaminen on käytännössä kielletty. Näistä seuraa pysyviä taloudellisia menetyksiä, koska työtä jää tekemättä.

Taloudelliset tappiot kohdentuvat eri tavoin ihmisiin ja yrityksiin. 

Palkansaajien kesken sosiaaliturvajärjestelmä osin tasoittaa vaikutuksia. Työnsä menettäneet saavat kompensaatiota sosiaaliturvasta, joka taas rahoitetaan pitkälti työnsä säilyttävien palkoista perittävillä maksuilla. 

Yritysten kesken vastaavaa järjestelmää ei kuitenkaan ole. Osa yrityksistä, erityisesti palveluelinkeinon puolella, ovat koronan takia valtavissa vaikeuksissa, kun taas joihinkin korona ei juurikaan vaikuta. Yrittäjät ovat toki sosiaaliturvan piirissä Suomessa, mutta se ei auta yritystä selviämään kriisistä. Ei ole olemassa mitään yritysten sosiaaliturvajärjestelmää, joka tasaisi kriisien vaikutuksia yritysten kesken. 

Normaalisti markkinatalouteen kuuluu yrittäjäriski ja sen osana myös konkurssit. On osa talouden normaalia kulkua, että uusia yrityksiä syntyy ja vanhoja kaatuu. Tällaisessa kriisissä ajattelu kuitenkin muuttuu. Laajamittaiset konkurssit johtaisivat syviin kansantaloudellisiin ongelmiin ja pitkittyvään massatyöttömyyteen. Nyt on kaikkien etu, että yritykset säilyvät toimintakykyisinä tämän epidemian yli.

Yrityksiä onkin jo tuettu monin keinoin, mutta pääpaino on ollut erilaisissa lainoissa, maksuajoissa ja takauksissa. Suoraa tukea, joka jää pysyvästi vahvistamaan yrityksen tasetta on ollut vähemmän. Valtion budjetista tukea on kanavoitu esimerkiksi Business Finlandin kautta, mutta myös työeläkemaksujen määräaikaista alentamista ja lomautusten nopeuttamista voi tulkita suoraksi tueksi. Molemmat vähentävät yritysten välittömiä menoja ilman, että siitä muodostuu yrityksille velkaa taseeseen.

Silti on ilmeistä, että jo päätetyt tuet eivät tule riittämään siihen, että kaikki yritykset selviävät.
Tukitoimista päättäessä ajaudutaan kuitenkin väistämättä äärimmäisen vaikeisiin kysymyksiin. Tukia on toki helppo pyytää, koska tuen saajan näkökulmasta tarpeettoman suuri tuki ei ole ongelma, mutta valtion näkökulmasta tilanne on toinen. Yrityksille maksettavat suorat tuet eivät tule taivaasta, vaan ne jäävät väistämättä muiden veronmaksajien maksettaviksi. Sen takia hallituksen pitäisi suunnitella tuet niin, että niillä maksimoidaan kansantaloudellinen hyöty, mutta samalla minimoidaan kustannukset veronmaksajille.

Tässäkin tosin riskit ovat osin epäsymmetriset, koska laajamittaisten konkurssien kansantaloudelliset haitat ovat herkästi paljon suuremmat kuin ylimitoitettujen tai huonosti kohdennettujen tukien suorat turhat kustannukset. Sen takia hallituksen ei pidä turhaan kitsastella, mutta samalla sen pitää kuitenkin kantaa huolta myös valtion taloudesta.

Vaikka juuri nyt ei ole aika huolehtia julkisen talouden alijäämistä, niin ellei mitään ihmeellistä tapahdu, niin kriisin jälkeen joudumme taas heräämään kestävyysvajeen ja julkisen talouden sopeuttamisen synkkään todellisuuteen. Sitä synkkyyttä ei kannata syventää huonosti kohdennetuilla tai tarpeettomilla yritystuilla. 

Yritysten liiketoiminnan jatkuvuuden turvaaminen on kansantalouden kannalta tärkeää, mutta tämänkin voi tehdä monella tapaa. Lainojen ja suorien tukien ohella kannattaa harkita myös oman pääoman ehtoista rahoitusta. Yrittäjän kannalta suora tuki on tietysti paljon mieluisampi kuin se, että valtio tulee rahan vastineena osaomistajaksi yritykseen, mutta veronmaksajan kannalta tilanne näyttäytyy toiselta. Valtiolla on selvä intressi turvata liiketoiminnan jatkuvuus, mutta työllisyyden kannalta ei ole välttämättä suuri ongelma, jos yritysten omistusrakenne muuttuu. Myös yrityksen velkajärjestely voi olla kansantalouden ja julkisen talouden näkökulmasta ihan tyydyttävä ratkaisu.

Tämä kaikki tuntuu julmalta. En halua, että epidemian seurauksena kukaan menettäisi työtänsä, yritystään tai omaisuuttaan. En toisaalta myöskään halua, että epidemian seurauksena julkinen talous ajautuisi tilanteeseen, jossa veropohjan tiivistäminen ja veronkorotukset eivät riitä, vaan joudutaan tekemään myös raakoja leikkauksia hyvinvointivaltion palveluihin tai etuuksiin. Kukaan ei toivonut epidemiaa, mutta jotenkin sen kustannukset joudutaan silti jakamaan. 

Hallituksen epäkiitollinen tehtävä on tehdä vaikeita ratkaisuja, joissa on kyse ihmisten työpaikoista, yrittäjien elämäntyöstä ja myös julkisen talouden kestävyydestä. Ratkaisuja pitää tehdä nopeasti ja hyvin puutteellisin tiedoin. Nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen, että vaikutuksia selvitetään perusteellisesti kuukausikaupalla. Sen takia on peräti todennäköistä, että kriisin hoidossa tullaan tekemään satojen miljoonien tai jopa miljardien eurojen virheitä. Tukia tullaan todennäköisesti maksamaan liian vähän, liikaa tai väärille yrityksille.

Epäonnistumisen pelko ei saa kuitenkaan johtaa toimettomuuteen, koska toimettomuus olisi todennäköisesti kaikkien kannalta se huonoin ja kallein vaihtoehto. Silti samaan aikaan toimet pitäisi suunnitella niin hyvin kuin mahdollista, jotta niillä edistetään nimenomaan yleistä etua, työllisyyttä ja julkisen talouden kestävyyttä. 

En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat näitä päätöksiä nyt tekemään. Toivotan päätöksenteossa viisautta ja työrauhaa—ajattelin pyrkiä omalta osaltani välttämään tarpeettoman jälkiviisastelun, koska tiedän, että tukitoimista optimaalinen suunnittelu on mahdoton tehtävä.