
Viisi vinkkiä yhdenvertaisuuden lisäämiseksi työpaikalla
Sateenkaarioikeudet ovat ihmisoikeuksia, joita pitää kunnioittaa myös työelämässä. Kaikilla työantajilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Jokaisen pitää voida kokea olevansa työssään tervetullut ja jokaisella on oikeus tehdä työtä ilman syrjintää.
Suomen suurin palkansaajien keskusjärjestö SAK on koonnut vinkkilistan yhdenvertaisuuden edistämisestä jokaisen työpaikan käyttöön.
1. Työpaikan yhdenvertaisen kulttuurin tukeminen
Työpaikan kulttuurin luovat sen ihmiset. Jokaisen vastuulla on huolehtia, että kaikki tuntevat olonsa työpaikalla tervetulleeksi ja turvalliseksi.
Yhdenvertaisen kulttuurin luomista edistävät työpaikan hyvät käytännöt. Työyhteisössä kannattaa tuoda selvästi esiin, että kaikki ovat tervetulleita. Tämä voidaan tehdä jo rekrytointivaiheessa esimerkiksi ilmoittamalla hakuilmoituksessa, että työpaikka arvostaa työyhteisön moninaisuutta.
2. Yhdenvertaisuussuunnittelu yhteistyössä henkilöstön kanssa
Kaikilla työnantajilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta työpaikalla. Vähintään 30 henkilöä työllistävien työantajien on laadittava suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lisäksi tasa-arvolaissa on erikseen säädetty, että työnantajien tulee ennaltaehkäistä sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.
Yhdenvertaisuutta edistäviä toimia on käsiteltävä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa. Aktiivinen yhteistyö henkilöstön kanssa tekee yhdenvertaisuussuunnittelusta automaattisesti moniäänisempää.
3. Henkilöstön kouluttaminen
Henkilöstöä voi kannustaa osallistumaan sateenkaari- ja moninaisuuskoulutuksiin. Tiedon lisääminen on tärkeä osa yhdenvertaisuuden edistämistä ja turvallisen työkulttuurin kehittämistä.
4. Yhdenvertaisuutta edistävä viestintä
Työpaikoilla tulee huomioida monimuotoisuutta tukeva viestintä. Viestinnässä ja asiakirjoissa kannattaa kiinnittää huomiota kaikki huomioon ottavaan kieleen. Esimerkiksi perhevapaista puhuttaessa on huomioitava eri perhemuodot sateenkaariperheet mukaan lukien.
Työpaikat voivat tehdä yhteistyötä sateenkaarijärjestöjen kanssa. Tukemalla ihmisoikeustyötä työpaikka viestittää edistävänsä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa työelämässä sekä laajemmin yhteiskunnassa.
5. STOP syrjinnälle
Syrjintä työelämässä on kielletty laissa. Syrjinnällä tarkoitetaan työntekijän tai työnhakijan huonompaa kohtelua häneen liittyvän henkilökohtaisen ominaisuuden takia. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu.
Jos kohtaat syrjintää, voit pyytää apua työpaikkasi luottamushenkilöltä tai ammattiliitoltasi. Voit myös olla yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettuun tai aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueeseen. Jos syrjintä liittyy sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun, voit olla yhteydessä tasa-arvovaltuutettuun.

SAK on ollut Helsinki Pride -tapahtuman virallinen kumppani vuodesta 2020 lähtien.