Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot VETO-työryhmän muistio

Lausunnot

VETO-työryhmän muistio

Valtiovarainministeriö
Vero-osasto
VM192:00/2008

Valtiovarainministeriön asettama yhteinen VETO-työryhmä on selvittänyt Verohallinnon, Tullin ja Ajoneuvohallintakeskuksen verotustoimintoja. Työryhmä on kartoittanut eri vaihtoehtoja verotuksen uudelleen järjestämiseksi ja hallinnon tehostamiseksi sekä toiminnan vaikuttavuuden parantamiseksi. Työryhmä esittää verotustoimintojen keskittämistä Verohallintoon. Työryhmän mukaan ehdotuksen toteuttaminen merkitsisi muun muassa noin 250 henkilön siirtämistä Tullilta Verohallintoon. Ehdotetut verotustehtävien uudelleen järjestelyt perustuvat valtioneuvoston tuottavuusohjelmaan. Tuottavuushyötyjä muutoksesta olisi työryhmän mukaan odotettavissa arviolta 2-3 vuotta siirron toteuttamisen jälkeen.

SAK:n mielestä valtion tuottavuusohjelmasta on tullut pelkkä henkilöstön ulkoistamis- ja vähentämisohjelma. Ohjelma olisi keskeytettävä ja se pitäisi rakentaa uudelleen yhdessä henkilöstön kanssa.

Valtion tuottavuusohjelman toteuttaminen ei saa aiheuttaa verotulojen menetyksiä julkiselle taloudelle. Tulli on kantanut tehokkaasti ja oikein ulkomaankauppaan ja tavaroiden valmistukseen liittyvät tullit, verot ja maksut. Tullin kantamien verojen määrä on ollut noin 10 mrd. euroa (2008). Verojäämät ovat olleet pieniä. Suuriin muutoksiin liittyy aina riskejä etenkin jos muutokset tapahtuisivat nopealla aikataululla niin kuin työryhmä esittää. Tullin kohdalla kysymys on niin suurista verokertymistä, että verojäämien pienikin kasvu merkitsisi suurta verotulojen menetystä.

Verotuksen toimittamisen siirtäminen hallinnosta toiseen ei ole vain hallinnon sisäinen asia. Verotustehtävien siirto lisäisi myös asiakkaiden kustannuksia, koska heidän olisi tehtävä muutokset yritysten taloushallinnon ohjelmistoihin.

SAK kiinnittää huomiota siihen, että Tullihallituksen ja Tulliliiton sekä Tullivirkamiesliiton näkemykset verotustoimintojen keskittämisestä poikkeavat VETO-työryhmän muistiossa esitetyistä näkemyksistä (Tullihallituksen lausunto VETO-työryhmän raportista 26.2.2010 ja Tulliliiton sekä Tullivirkamiesliiton lausunto 18.2.2010). SAK lähtee siitä, että eri vaihtoehtojen kustannukset ja hyödyt pitää selvittää tasapuolisesti. Analyysin pohjaksi pitäisi tehdä myös rahamääräiset arviot eri vaihtoehtojen kustannuksista ja hyödyistä.

Tietotekniikka mahdollistaa nykyistä tiiviimmän yhteistyön vero- ja tullihallintojen välillä. SAK toivoo, että valtiovarainministeriö selvittää vielä yhteistyön kehittämistä nykypohjalta, jolloin Tulli huolehtisi jatkossakin tuonnin arvonlisäverotuksesta, valmisteverotuksesta ja autoverotuksesta sekä em. verotusmenettelyihin liittyvästä yritystarkastuksesta.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry